Etsi
Kymmenisen vuotta kehittynyt supereepos saa ansaitsemansa lopetuksen niin kuvallisen spektaakkelin kuin tunteellisen viimeisen luvun myötä.
Nuori mies pääsee unelmakaupunki Los Angelesin kulissien takaisen salajuonen jäljille neo-noirissa, jossa mysteeri on lopputulemaa kiehtovampi.
Roiskuttelevammaksi päivitetty sovitus sofistikoituneesta toimintafantasiasarjakuvasta on suositeltavaa katsottavaa kaikille, joilla on huono elokuvamaku.
Jafar Panahin pitkästä aikaa perinteisin elokuva jatkaa lempeän ja rauhallisen tarkkailijan roolia, vaikka taustalla häämöttää tukahduttavan yhteiskunnan uhka.
Lasten tutustumista Suomen luontoon kuvaava dokumentti ei saarnaa, mutta onnistuu sympaattisen menon ohessa kannustamaan ulos lähtemiseen sisällä kyhjöttämisen sijaan.
Miestäkö ei voi itkettää? Joonas Berghäll jatkaa empaattisten ihmisiä ja ihmissuhteita tutkailevien dokumenttielokuviensa sarjaa.
Hienovaraisesti kantaa ottava koko perheen elokuva on ennemmin omillaan toimiva päivitys kuin pelkkä uudelleenfilmatisointi.
Jordan Peelen Us ammentaa Raamatusta, populaarikulttuurista ja ihmisen psykologiasta. Us tarjoaa matkan ihmisyyden pimeimpiin puoliin satiirisella kierteellä. Nauti siis kyydistä!
Tavallinen perhe kohtaa yhden vuorokauden aikana amerikkalaisen opioidiepidemian katu-uskottavasti ja jopa inhorealistisesti.
Pinnaltaan yhä nihilistisemmäksi yltyvä tarina sarjamurhaajasta sisältää useampia tasoja ja voimaantuu taideteoksena sitä enemmän mitä sen päähenkilö hajoaa henkisesti.