Alec Baldwin hukkuu syytteisiin – Nyt Rustin apulaisohjaajakin iskee vastapalloon

Surullisen kuuluisa elokuva aiotaan tehdä kaikesta huolimatta loppuun.

22.12.2022 10:30

Rust-elokuvan kuvauksissa tapahtuneen kuoleman setviminen jatkuu. Elokuvan apulaisohjaaja Dave Halls on nyt nostanut vastakanteen Alec Baldwinia vastaan. Baldwin, joka oli elokuvan tuottaja ja pääosan esittäjä, ampui elokuvan harjoituksissa tapaturmaisesti kuvaaja Halyna Hutchinsin ja haavoitti elokuvan ohjaajaa Joel Souzaa. 

Aiemmin tiedotettiin, että Baldwin olisi sopinut siviilikanteen Hutchinsin perheen kanssa ja että elokuva aiotaan tehdä loppuun. Elokuvan käsikirjoituksesta vastaava Mamie Mitchell haastoi viime vuoden marraskuussa Baldwinin ja 22 muuta elokuvassa työskennellyttä oikeuteen puutteellisista turvajärjestelyistä.

Tapaturma sattui lokakuussa 2021, kun Baldwinin aseeseen oli eksynyt oikea luoti paukkupanoksen sijaan.

Lähde: Rolling Stone.

Lisää luettavaa