Batman Foreverin ohjaaja raottaa hankalia kuvauksia: ”Val Kilmer oli psykoottinen, Tommy Lee Jones kusipää”

Helppoa ei ollut edes ammattilaisten kanssa.

The Playlist uutisoi ohjaaja Joel Schumacherin haastattelusta, joka nousi hieman laajemminkin otsikoihin. Ohjaaja kertoo haastattelussa mm. siitä, kuinka Batman Forever -elokuvan kuvauksissa kaikki ei sujunut aivan niin helposti kuin olisi voinut toivoa.

Aiemmin on uutisoitu mm. siitä kuinka Tommy Lee Jones ei tullut toimeen vastanäyttelijänsä Jim Carreyn kanssa, mutta ilmeisesti Jones ei tullut toimeen oikein kenenkään kanssa. Hän oli juuri voittanut Oscarin roolistaan elokuvassa Takaa-ajettu, mutta hänen käytöksensä vastanäyttelijäänsä kohtaan ei ollut sellainen mitä arvostetulta ja palkitulta Oscar-voittajalta voisi odottaa.

Schumacher nosti Carreyn huonon kohtelun esiin myös Peoplen haastattelussa, myöntäen Jonesin olleen kuvauksissa kusipää. ”Jones oli loistava Päämiehessä. Mutta hän ei ollut ystävällinen Carreylle kun kuvasimme Batman Foreveriä. Enkä sanonut, että Val Kilmer oli hankala työtoveri elokuvassa. Sanoin, että hän oli psykoottinen.”

Schumacher ei tarkalleen ottaen kertonut yksityiskohtia, koska hän ajattelee että mitä ikinä kuvauksissa tapahtuukaan jää kuvauksiin. Hieman hän sen sijaan avasi väitettään. ”Tässä on Kilmerin ja Jonesin ero. En välitä missä tilassa Tommy on henkisesti kun kamera käy, huonoa ottoa ei ole. Val on eri juttu. Mutta hän oli loistava Batman.”

Aiheeseen liittyvät elokuvat

Aiheeseen liittyvät jutut