Colin Farrell kertoo uuvuttavasta koronastaan: ”Sain pitkäkestoisen koronan noin puoleksi vuodeksi”

Kannattaa edelleen muistaa varoa.

30.1.2023 18:30

Oscar-ehdokas Colin Farrell elää ehkäpä uransa hienointa aikaa. Hän on saanut monia palkintoja Martin McDonaghin The Banshees of Inisherin -elokuvasta, jossa hänet nähdään jälleen Kukkoilijat-pari Brendan Gleesonin kanssa.

Farrell sai Golden Globe -gaalassa parhaan miespääosan palkinnon parhaasta komediasta tai musikaalista, mutta molemmat irlantilaisnäyttelijät saivat gaalasta myös jotain muuta – koronatartunnan.

”Jessus, se oli rankka viikko”, Farrell sanoi haastattelussa, joka oli ensimmäinen isompi tv-haastattelu karanteenin jälkeen.

”Joo, nyt on todella mukava päästä ulos. Kävin uimassa tänä aamuna, joka oli sielun vapauttava kokemus”, Gleeson komppasi.

Yahoo! uutisoi, että Farrell on kertonut aikovansa ottaa rauhallisemmin nyt toisen koronansa jälkeen. ”Ensimmäisen jälkeen lähdin ulos noin viikon jälkeen siitä, kun olin saanut negatiivisen tuloksen, aloin juosta taas ja sotkin kaiken, kun sain pitkäkestoisen COVID:in noin puoleksi vuodeksi.”

Lisää luettavaa