David Tennant loi valeavustajan, jotta pystyi välttelemään kaikenlaisia kissanristiäisiä ja muita esiintymisiä

Tennant parka ei osannut sanoa ei.

21.4.2021 18:32

Brittinäyttelijä David Tennant (Doctor Who, Good Omens) ei pidä juhlista, kissanristiäisistä ja muista hömpötyksistä. Miekkonen keksi aikoinaan feikkiassarin, jonka avulla hän pystyi kieltäytymään kaikesta turhasta hössötyksestä.

Tennant teki paljastuksen BBC:n radio-ohjelmassa The Confessionalissa.

– Se oli silloin, kun ihmiset alkoivat kiinnostumaan minusta. Tarvitsin henkilökohtaisen avustajan, mutta eihän minulla ollut sellaiseen varaa. Niinpä siis loin tyhjästä oman assarini, jolla oli todella teennäinen nimi: Melissa von Stressel. Fiktiivinen avustajani toimi turvavyöhykkeenä sellaisille keskusteluille, joita en halunnut käydä.

Tennant kertoo myös, miksi hänen oli niin vaikea kieltäytyä asioista.

– Ihmiset tulivat kysymään, että haluaisinko pitää inspiraatiopuheita. Haluaisinko mennä jonnekin ulkofestivaaleille ja vastaaviin puhumaan. Huomasin, että minun oli tosi vaikea sanoa ei.

Melissan rooli oli seuraavanlainen:

– Ei se ollut kuin email-osoite, jota kautta Melissa kertoi ystävällisesti mutta erittäin päättäväisesti, että minun aikatauluni oli liian kiireinen. Se toimi hyvänä esteenä. ”Ikävä kyllä, herra Tennant ei ole käytettävissä.” Minun ei tarvinnut osallistua mihinkään mihin en halunnut.

Kuuntele Tennantin haastattelu täältä.

Lisää luettavaa