Gal Gadot kommentoi Joss Whedon -kiusaamiskohua – ei vaikuta hyvältä Whedonin kannalta

Asian puinti jatkuu.

Kerroimme aiemmin The Hollywood Reporterin tiedoista, joiden mukaan ohjaaja Joss Whedon kiusasti näyttelijä Gal Gadotia Justice League -elokuvan kuvauksissa. THR kertoi Whedonin ainakin antaneen Gadotille tahallaan huonoja repliikkejä ja Gadotin valitettua asiasta uhanneen näyttelijää tämän uran tuhoamisella.

Lisäksi Whedon oli väitetysti uhannut muokata haitallisesti Gadotin näyttelijäsuoritusta elokuvan lopullisessa versiossa ja vielä ainakin vähätellyt Gadotille Wonder Woman -elokuvan ohjaajaa Patty Jenkinsiä. Digital Spy kertoo, että Gadot ja Jenkins valittivat Whedonin käytöksestä tuolloiselle Warner Brosin hallituksen puheenjohtajalle Kevin Tsujiharalle.

Gadot kommentoi nyt Justice League -kuvauksia:

– Minulle oli ongelmani (Whedonin kanssa) ja Warner Bros hoiti ne ajoissa, Gadot sanoi.

Cyborg-näyttelijä Ray Fisher on niin ikään kritisoinut julkisesti Whedon käytöstä, johon Gadotilla oli myös kommentti.

– Olen iloinen Rayn ulostulosta ja hänen totuutensa kertomisesta. Minä en ollut paikalla jätkien kanssa, kun he kuvasivat Joss Whedonin kanssa. Minulla oli oma kokemukseni hänen kanssaan, mikä ei ollut paras mahdollinen, mutta hoidin sen paikan päällä kun se tapahtui, Gadot jatkoi.

– Vein asiat johtoportaalle ja he hoitivat sen, Gadot vielä lisäsi.

Warner Media on tutkinut Whedoniin liittyviä väitteitä ja tiedottanut ryhtyneensä korjaaviin toimiin. Tarkemmin Warner Media ei ole kertonut, mitä toimia se on tehnyt.

Aiheeseen liittyvät elokuvat

Aiheeseen liittyvät jutut