Kaksinkertainen Oscar-voittaja Emma Thompson kuvasi Suomen Kolilla toimintaelokuvaa leskeksi jääneestä kalastajasta, joka keskeyttää teinin kidnappauksen keskellä lumimyrskyä. The Fisherwomanin kuvaukset on nyt saatu purkkiin.
Helsingin Sanomat julkaisi yksinoikeudella Thompsonin kirjeen, jossa hän ylistää Suomea ja suomalaisia. Kirje pääsi uutisaiheeksi myös Varietyssa.
”Kaikki työryhmän suomalaiset olivat ihailtavia eri tavoin. Kuljettajamme olivat uskomattomia: he ajoivat teitä, jotka vaihtelivat lumihangista kammottavan jäisiin ja lumisohjon peittämiin, jopa mutaisiin teihin. He välittivät ja pitivät meidät turvassa, ja mikä ehkä kaikkein olennaisinta: esittelivät meille parhaat baarit”, Thompson kirjoittaa Helsingin Sanomille.
Thompson ylistää Suomen kauneutta ja suomalaisten työmoraalia ja vieraanvaraisuutta. Hänen mielestään projektissa mukana olleet suomalaiset ovat kuin tehtyjä elokuvien tekemiseen.
Näyttelijä sanoo, että antaisi mitä tahansa mahdollisuudesta työskennellä Suomessa uudelleen. Hän kannustaa, että kansainväliset kollegat sijoittaisivat tuotantojaan Suomeen, jossa maisemien lisäksi on rohkeasydämisiä, herkkiä ja lannistumattomia ihmisiä.
”Tulen aina olemaan kiitollinen ajastani Suomessa. Tämän tekstin kirjoitan viimeisenä päivänäni. Olen onnekseni saanut viettää viimeisen Suomi-päiväni ystävieni kanssa, joilla on savusauna ja avanto. Se on kuin viimeinen siunaus maalta, jota olen oppinut rakastamaan ja jota tulen kaipaamaan valtavasti”, Thompson päättää kirjeen,
Emma Thompson on voittanut Oscar-palkinnot parhaasta naispääosasta elokuvasta Talo jalavan varjossa ja sovitetusta käsikirjoituksesta elokuvasta Järki ja tunteet. Thompson muistetaan myös muun muassa elokuvista Pitkän päivän ilta ja Rakkautta vain, sekä Harry Potter -sarjasta.
Juttua muokattu 30.3. klo 22.02: Jutussa väitettiin virheellisesti, että Thompson olisi kuvannut elokuvaa Lapissa. Elokuvaa kuvattiin Kolilla.
Lue myös: Tilaa Episodin uutiskirje ja tiedät mitä katsoa! Nappaa katseluvinkit suoraan sähköpostiin tästä.