Illalla tv:ssä: Clint Eastwoodin elokuva on melkeinpä sitä parasta Clinttiä – käsikirjoitus tehtiin terästehtaan lounastauoilla paperilapuille

IMDb-arvosana on 8,1.

3.12.2022 10:00

Illalla voi katsella televisiosta elokuvan Gran Torino (2008).

Walt Kowalski on leski, ärtyisä ja onneton Korean sodan ikääntyvä veteraani joka ei tule toimeen omien lastensa eikä myöskään naapureidensa kanssa. Hänen silmäteränsä on auto – vuosimallia 1972 oleva Gran Torino. Kun hänen naapurinsa Tao on aikeissa varastaa tämän auton niin Kowalski päättää hieman ”opettaa” tätä nuorukaista. Kowalski joutuu vasten tahtoaan keskelle Taon perheen elämää jolloin hänen täytyy kohdata omat piintyneet ennakkoluulonsa.

Ohjaajana toimii Clint Eastwood. Näyttelijöinä nähdään niin ikään Eastwood, Christopher Carley, Bee Wang, Ahney Her sekä Cory Hardricht.

Eastwoodin pojat Scott ja Kyle olivat tuotannossa mukana. Scott näytteli ja Kyle teki elokuvan musiikin. Waltin koira puolestaan on oikeasti Clint Eastwoodin koira Daisy.

Elokuvan käsikirjoituksesta on mainittava, että ainakin väitetysti se syntyi erikoisella tavalla. Nick Schenk ja Dave Johansson olivat töissä terästehtaalla, ja he kirjoittivat käsikirjoituksen lounastauoillaan paperilapuille. Alla traileri.

Tulevat lähetykset:

  • La 03.12.2022 klo 23.10, Sub

Lue myös: Jouluelokuvien katselu tekee onnelliseksi – terapeutti selitti miksi näin tapahtuu – Episodi.fi

Aiheeseen liittyviä elokuvia

Lisää luettavaa