Avatar-ohjaaja James Cameron on paljastanut suurimman eron ensimmäisen ja toisen elokuvan välillä. Elokuvan hahmot Zoe ja Sam ovat nyt kakkososassa vanhempia ja he ovat muuttuneet ihmisinä lastensa takia.
Cameronin mukaan Marvelin ja DC:n elokuvien sankarit käyttäytyvät ihmissuhteissaan kuin he olisivat collegessa eivätkä aikuisia ihmisiä.
Cameronin mielestä vanhemmuus muuttaa ihmisten maailmankuvaa. Vanhemmat joutuvat miettimään tekojaan harkitummin
– Aina kun katson näitä jättielokuvia – etenkin Marvelin ja DC:n – ovat niiden hahmot kuin college-ikäisiä kakaroita, ihan sama minkä ikäisiä he ovat. Hahmoilla on ihmissuhteita, mutta ei heillä oikeasti ole. He eivät hengaile lastensa kanssa. Juuri se antaa ihmisille voimaa, rakkautta ja tarkoituksen elämälle. Hahmot eivät koe mitään sellaista, eikä se ole mielestäni oikea tapa tehdä elokuvia, Cameron kertoo.
Lähde: IGN