Jim Carrey -komedian näyttelijä katuu rooliaan vielä tänä päivänäkin – näkyy illalla televisiosta

IMDb-arvosana 6,6.

27.6.2021 16:30

Illalla esitetetään televisiosta Jim Carrey -elokuva Me kaksi ja Irene (2000). Kyllähän tämän mestarikoomikon leffan aina katsoo.

Riemastuttavan räiskyvä komedia kertoo hiukan erikoisemmasta poliisista – hänellä nimittäin on jakautunut persoonallisuus. Muiden ja itsensä harmiksi hänen on vaikea hallita sekä lempeää että aggressiivista puoltaan. Pääosissa nähdään Carreyn lisäksi Renée Zellweger. Ohjauksesta vastaa Bobby ja Peter Farrelly.

Erikoisena triviatietona mainittakoon, että näyttelijä Michael Bowman (Whitey) katuu tekemäänsä roolia ainakin ”jonkin verran”. Hänen mielestään Whitey on elokuvassa syrjitty albiinoutensa vuoksi. Myös Bowman on oikeassa elämässä albiino.

Elokuva näkyy Subilta kello 21.00. Alla traileri.

Lisää luettavaa

Aiheeseen liittyviä elokuvia