Katastrofaalisen Catsin kissaihmiset ovat suomalaisille tuttu juttu – Twitterissä leviää hauska huomio kotimaisesta versiosta!

Pelotti hieman vanhempaakin katsojaa.

27.12.2019 16:01

Les Miserables -musikaalin ja Kuninkaan puheenkin ohjannut Tom Hooper on saanut niskaansa valtavan määrän kuravettä Cats -musikaalin elokuvaversiosta. Catsissa a-luokan näyttelijät aina Judi Denchistä ja Ian McKellenistä Idris Elbaan ja poptähti Taylor Swiftiin on efektien ansiosta muutettu kummallisiksi kissaihmisiksi, jotka ovat huvittaneet ja pelottaneet katsojia.

Cats saa Suomen ensi-iltansa tammikuun alussa, mutta täälläkin elokuvalle on jo ehditty ennakkoon naureskella. Twitter-käyttäjä @TUOTorronen tviittasi hauskan huomion siitä, että meillä suomalaisillakin on ollut oma versio tästä kammottavasta ilmiöstä – jo kauan sitten.

”Ihmiset menettävät järkensä Cats -elokuvan takia, samalla kun meillä on ollut Katti Matikainen lapsille täällä Suomessa jo vuodesta 2001.” Katti Matikainen on Sija Sillanpään näyttelemä hahmo Katinkontti nimisessä sarjassa, joka on nähty jo melkein 20 vuotta Ylen tv2-kanavalla. Hahmona Sillanpää on puettu ihonmyötäiseen kissa-asuun.

Kuva: Yleisradio / Katinkontti

Lisää luettavaa