Matt Damon kommentoi Bourne-leffasarjan tulevaa kuudennetta osaa – laatuohjaaja puikoissa

Vieläkö Bournen seikkailuihin löytyisi uutta näkökulmaa?

19.2.2024 07:00

Bourne-elokuvia, joissa on näytellyt Matt Damon, on julkaistu tähän mennessä neljä kappaletta. Lisäksi Jeremy Renner nähtiin Medusan perintö -elokuvassa.

Laskentatyylistä riippuen, luvassa on viides tai kuudes Bourne-elokuva, jonka viime vuonna kerrottiin olevan kehityksessä. Damon ei tiedä projektista juuri mitään, mutta hän kommentoi silti tulevaa leffaa The Late Show With Stephen Colbert -keskusteluohjelmassa.

– Minulle ei ole annettu mitään yksityiskohtia! On olemassa suuri ohjaaja nimeltään Edward Berger, joka ohjasi elokuvan Länsirintamalta ei mitään uutta. Saksalainen ohjaaja, hän on mahtava, ja hän sanoi hänellä olevan idea, Damon kertoi Stephen Colbertille.

– Haluaisin työskennellä hänen kanssaan – hän työstää sitä. Odotan yhtä innokkaasti kuin tekin. Toivon, että se on mahtava, ja että voimme tehdä sen, Damon sanaili.

Vielä ei silti vaikuta olevan varmaa edes se, näytteleekö 53-vuotias Damon elokuvassa. Näyttelijä myös viittasi haastattelussa siihen, että jossain vaiheessa hän jättää roolin.

– Jossain vaiheessa jonkun on otettava se (Bournen rooli) haltuun. Minä en enää nuorene, tähti sanoi.

Damon oli viimeksi Bournen roolissa vuoden 2016 elokuvassa Jason Bourne. Se oli kelpo toimintaelokuva, vaikkei kenties kolmen ensimmäisen elokuvan tasolle ihan päästykään. Alla Damonin haastattelu.

Lue myös: Kaverikaksikko Ben Affleck ja Matt Damon taas yhteistyöhön – uusi leffa tulossa – Episodi.fi

Lähde: Uproxx

Lisää luettavaa

Aiheeseen liittyviä elokuvia