Netflix nappasi kauhuhittitehtailijan tulevan elokuvan – perustuu suosittuun romaaniin

Aquaman-leffaa työstävä ohjaaja pitää kiinni kauhujuuristaan.

Netflix on hankkinut oikeudet James Wanin (Saw, The Conjuring) tuottamaan There’s Someone Inside Your House -elokuvaan.

Stephanie Perkinsin nuorille aikuisille suunnattuun romaaniin perustuvan elokuvan sanotaan olevan sekoitus kasvutarinaa ja kauhuelokuvaa. Tarina kertoo Havaijilta Nebraskaan perheensä mukana muuttavasta nuoresta tytöstä, jonka elämä suistuu raiteiltaan, kun tämän luokkatoverit alkavat kuolla järkyttävin tavoin.

Elokuvan tuottavat Wanin Atomic Monster -tuotantoyhtiö yhdessä Stranger Things -sarjasta vastanneen 21 Lapsin kanssa. Romaanin adaptoimisesta käsikirjoitukseksi vastaa Henry Gayden (Shazam!). Wanin ei uskota tarttuvan itse ohjaksiin, joten oikean luotsin etsiminen lienee käynnissä.

Lähde: Deadline

 

Aiheeseen liittyvät elokuvat

Aiheeseen liittyvät jutut