Nicolas Cage nähdään Kerttu ja Hannu -kauhuleffan tekijän tulevassa elokuvassa

Aijai! Nyt on luvassa jotain hyvää.

9.11.2022 18:13

Kauhuohjaaja Osgood Perkins on tehnyt muun muassa Kertun ja Hannun, The Blackcoat’s Daughterin ja Pretty Things That Lives in the House -nimiset Suomessa hieman pienemmälle huomiolle jääneet kauhuelokuvat. Nyt hän on tekemässä Longlegs -nimistä kauhuleffaa.

Perkins on saanut itse Nicolas Cagen elokuvansa päärooliin, joten tietenkin tästä pitää innostua.

Perkins ohjaa elokuvan ja on myös kirjoittanut sen käsikirjoituksen, joka on saanut vaikutteensa Hollywoodin klassisista psykologisista trillereistä.

Perkins on tunnettu myös näyttelijänä. Hänet nähtiin viimeksi Jordan Peelen Nope-kauhuleffassa.

Lähde: JoBlo

Lisää luettavaa