Nyt C Moressa: Huippumenestys ja kuuden Oscar-palkinnon voittaja – päätähti työskenteli ilman palkkaa

IMDb-arvosana on 8,8.

15.12.2021 23:15

C Moressa on nyt draamaa, komediaa ja historiallisia tapahtumia yhdistelevä elokuva Forrest Gump (1994). Ohjaajana toimii Robert Zemeckis.

Forrest Gump toteaa olevansa erilainen syntymästä asti. Hän koettaa kaikesta huolimatta tehdä aina oikein, ja tämä saattaa hänet usein vaikeuksiin ja toisinaan sankaritekoihin. Gumpista tulee muun muassa Vietnamin sodan veteraani, huuliharpisti ja painija, katkarapukasvattaja ja amerikkalaisen jalkapallon pelaaja. Forrestin ystävä ja ainoa rakkaus on lapsesta asti tuttu Jenny Curran. Hippinuoruuden jälkeen Jennyn arvomaailma asettuu tasapainoisempiin uomiin eivätkä kaikki Forrestin tekemät ratkaisut miellytä häntä.

Elokuva huomioitiin 13 Oscar-ehdokkuudella ja se voitti kuusi Oscaria  (mm. paras elokuva, paras ohjaus, paras käsikirjoitus).  Se oli myös kaupallinen menestys ja tuotti kohtuullisella 55 miljoonan dollarin budjetilla noin 330 miljoonaa dollaria.

Hanks suostui tekemään elokuvan ilman palkkaa ja otti sen sijaan vastaan prosenttiosuuden elokuvan voitoista. Hän tienasikin lopulta 40 miljoonaa dollaria. Alla traileri.

Voit lukea täältä: Forrest Gump -elokuvaa ei tehtäisi enää nykypäivänä – tuottaja selitti miksei.

Lue myös: Maailman menestynein elokuva lisättiin HBO Maxiin – leffasta loukkaantuneille piti lisätä alkuun selittävä teksti – Episodi.fi

Lisää luettavaa

Aiheeseen liittyen