Nyt Yle Areenassa: Mads Mikkelsen pitää selviytymisleffansa kuvauksia uransa vaikeimpana – Tuuli repi autojen avonaiset ovet irti

Elokuva sai ensi-iltansa Cannesin elokuvajuhlilla.

30.1.2022 20:01

Tanskalaisnäyttelijä Mads Mikkelsenin tähdittämä Arctic on nyt nähtävillä Yle Areenassa. Islannissa kuvattu, hyinen elokuva on saanut 90 prosentin tuoreusarvion Rotten Tomatoes -sivustolla. Arctic sai ensi-iltansa Cannesin elokuvajuhlilla, jossa se nähtiin pääkilpasarjassa.

Mikkelsen kertoi Los Angeles Timesille elokuvan kuvausten olleen uransa vaikeimmat. Tuuli saattoi esimerkiksi olla niin kova, että se repi autojen avonaiset ovet irti. ”Se oli vaikeaa henkisesti myös. Se oli käytännössä yksinoloa, koska ei ollut muita näyttelijöitä. Henkisesti se oli yksinäinen matka.”

Elokuvan ohjaaja joutui pitämään pattereilla lämpeävää vaatetta yllään. Sääolosuhteet olivat kylmät. Alunperin kuvauksia piti olla 30 päivää, mutta sääolosuhteet rokottivat 11 päivää pois. Episodi on kirjoittanut tästä aiemmin.

Elokuva on katsottavissa melkein kolme kuukautta. Katso elokuva Yle Areenasta tästä linkistä.

Lisää luettavaa