Kulttiohjaaja Quentin Tarantino on jättimäinen elokuvafani. Etenkin kaikki omituiset ja jo unohdetut helmet ovat ohjaajan mieleen.
Tarantino ja Eli Roth olivat PaleyFestissä pitämässä paneelikeskustelun History of Horror -sarjan kakkoskaudesta.
Tarantinolta kysyttiin leffasuositusta halloweeniksi.
Elokuva saattaa yllättää, sillä myös Tarantino on vastikään löytänyt tämän unohdetun teoksen.
Devil Times Five (myös People Toys) on 1974 ensi-iltansa jengileffa, jossa nähdään lapsinäyttelijä, myöhempien aikojen poppistara Leif Garrett.
– Leif Garrett on tämän murhanhimoisen lapsijengin pomo. Garrett vetää myös aivan uskomattoman roolisuorituksen. Suoritus on samaan aikaan upea ja helvetin sairas, mutta juuri se tekee siitä niin mahtavan. Pääni suorastaan räjähti. Olin täysin ällikällä lyöty. Olen kuullut kaikkea hyvää elokuvasta jo pidemmän aikaa, koska se on pyörinyt drive-in-teattereiden esinäytöksissä vuosikaudet. Nyt näin sen vihdoinkin ja olen todella otettu, Tarantino kertoi.
Alla Devil Times Fiven melko häiriintynyt traileri.
Lähde: Entertainment Weekly