Quentin Tarantino tekee hittielokuvastaan TV-sarjan!? Vihjaa Lontooseen sijoittuvasta elokuvasta

24.5.2014 10:25

Quentin Tarantino on parhaillaan Cannesissa, jossa esitetään 20-vuotisjuhlan kunniaksi restauroitu versio Pulp Fictionista, jolla ohjaaja pokkasi pystin pari vuosikymmentä sitten. Suulaalla ohjaajalla on ollut juhlien aikana muutakin puhuttavaa kuin Pulp Fiction, ja hän on avannut sanaisen arkkunsa muun muassa Django Unchainedin suhteen.

Paikalla olleiden mukaan Tarantino on sanonut, että hänellä on elokuvasta 90 minuuttia poistettuja kohtauksia, joista ohjaaja haluaisi kasata neljän tunnin minisarjan televisioon. Ei kuitenkaan kannata innostua liikaa, sillä Tarantino tunnetustu puhuu enemmän kuin tekee, joten voi olla, että tämä TV-projekti jää vain ajatustasolle. Materiaalia kuitenkin on, sillä Harvey Weinsteinkin antoi ohjaajalle mahdollisuuden jakaa Django Unchained  kahdeksi elokuvaksi. Näin ei kuitenkaan lopulta käynyt.

Django-uutisten lisäksi Tarantino on jälleen puhunut jostain, mitä haluaisi ehkä tehdä: ”Rakastan Lontoota, ja haluaisin todella kuvata siellä. Voisin tehdä komedian siellä. Minulla on pakkomielle 70-luvun Lontooseen.”

Tässä siis yksi mahdollinen asia, jonka Tarantino saattaa ehkä tehdä joskus.

(Episodi/ML)

Lisää luettavaa