R.I.P. suunnitteilla ollut Star Wars -elokuva – mitä tälle oikein kävi?

Tämän elokuvan tekemisestä olisi kiva lukea jonkinlainen paljastusartikkeli. Mitä ihmettä tuotannossa on oikein tapahtunut?

17.9.2022 16:02

No tämä ei varsinaisesti yllätä, sillä niin paljon tästä on jo parin vuoden aikana puhuttu. Star Wars: Rogue Squadron on kadonnut kokonaan Disneyn julkaisulistalta.

Wonder Woman -ohjaaja Patty Jenkinsin Star Wars -elokuvaa promottiin jo vuonna 2020, ja sen olisi pitänyt ilmestyä tänä vuonna. Jossain vaiheessa julkaisu siirrettiin vuoteen 2023.

Nyt se on poistettu joulukuiselta julkaisupäivältään kokonaan.

Ei ole varmaa, onko Lucasfilm hylännyt projektin kokonaisuudessaan vai palataanko siihen vielä joskus.

Lucasfilmillä on kuitenkin monta rautaa tulessa. Marvel Studiosin pomo Kevin Feige tekee omaa Tähtien sota -leffaansa, samoin Thor-ohjaaja Taika Waititi. Myös Star Wars: The Last Jedin ohjannut Rian Johnson työskentelee edelleen oman trilogiansa parissa, mutta erilaiset aikatauluesteet ovat sen tiellä.

Lähde: Comicbook

Lisää luettavaa