Robert Downey Jr:lle kaavailtiin toista Marvel-roolia ennen Iron Man -valintaa

Harmillisia kiistojakin oli.

30.5.2023 04:30

Robert Downey Jr:n palkkaaminen Tony Starkiksi eli Iron Maniksi – tai suomalaisittain Rautamieheksi – oli aikamoinen onnenkantamoinen. Downey Jr:stä kehkeytyi valinnan jälkeen Marvelin kantava voima, vaikkakin roolissa piti alun perin nähdä Clive Owen – ja myös Tom Cruisea harkittiin. Molemmat kuitenkin kieltäytyivät roolista.

Downey Jr:n roolin puolesta puhui ainakin Terrence Howard, joten lopulta Downey Jr sai roolin, vaikka hänellä oli huono maine Hollywoodissa aiempien sekoilujensa vuoksi.

Terrence Howard, Jon Favreau ja Robert Downey Jr elokuvassa Iron Man (2008).

Howard on myöhemmin valittanut julkisuudessa, ettei hän saanut vastaavaa apua Downey Jr:ltä, kun hänen valkokangasaikaansa haluttiin Howardin mukaan vähentää Iron Man 2 -elokuvassa. Howard väitti soittaneensa kymmeniä kertoja tuloksetta Downey Jr:lle, ja jättäneensä myös viestin avun tarpeesta. Välit ovat tiettävästi sittemmin korjaantuneet.

Downey Jr oli lähellä liittyä Marvel-porukkaan jo aiemmin

Marvel harkitsi Downey Jr:ää jo aiempaankin elokuvaan, mutta häntä ei tuolloin palkattu. Rooli olisi ollut Doctor Doom Ihmeneloset (2005) -elokuvassa. Marvelilla ollaan satavarmasti tyytyväisiä, että Downey Jr:stä tuli lopulta Rautamies.

Sen jälkeen kun Downey valittiin Starkin rooliin, Iron Man (2008) -leffan ohjaaja Jon Favreau sanoi työn elokuvan parissa muuttuneen paljon sujuvammaksi.

– Kun se oli hän, elämäni muuttui paljon helpommaksi, koska hän ymmärsi hahmon ytimen, Favreau sanoi.

– Sitten ihmiset vain liittyivät yksi kerrallaan mukaan, koska sitten siitä tulikin jotain mielenkiintoista, Favreau jatkoi.

Marvel-pomo Kevin Feige puolestaan uskoi, että Marvel Studios olisi kaatunut ilman Robert Downey Jr:n panosta heidän elokuvissaan. Alla video Marvel Entertainmentin julkaisemasta keskustelusta.

Lue myös: Lisa Marie Presleyn mallitytär Riley Keough täytti 34 vuotta – tältä hän näyttää nyt – Episodi.fi

Lähde: Episodi, NME

 

Lisää luettavaa