Sean Penn: ”Miehet on naisellistettu villillä tavalla amerikkalaisessa kulttuurissa”

Penniltä rohkea ulostulo.

28.1.2022 12:53

Näyttelijä Sean Penn kertoo tuoreessa haastattelussa kannattavansa perinteisempiä sukupuolimalleja. Penn antoi haastattelun tyttärensä Dylanin kanssa.

– Pelkurigeenit saavat miehet riisumaan housunsa ja pukemaan mekon yllensä, Penn kertoo.

– Elämässäni on todella vahvoja naisia, jotka eivät pidä maskuliinisuutta naisten alistamisena.

Penn antoi aiemmin tässä kuussa haastattelun, jossa hän kertoi olevansa kypsä siihen, kuinka miehen ja naisen välinen historiallinen merkitys on hämärtynyt.

– Olen siinä porukassa, joka uskoo, että miehet on naisellistettu villillä tavalla amerikkalaisessa kulttuurissa. Ei maskuliinisuudessa ole kyse eläimellisyydestä tai huonosta käytöksestä naisia koskaan. Ei se ole koskaan ollut niin. En kuitenkaan usko, että voidaksemme olla reiluja naisia kohtaan, meidän pitäisi myöskään muuttua naisiksi.

Penn promotoi parhaillaan tyttärensä kanssa tekemäänsä Flag Day -nimistä elokuvaa.

Penn esittää siinä omien sanojensa mukaan valkoista etuoikeutettua miestä. Hahmo on kritiikkiä ”amerikkalaiselle unelmalle, sekä sille, kuinka tämän unelman kautta opetetaan pojille vääränlaisia käytösmalleja”.

Alla Flag Dayn traileri.

Lähde: Unilad

Lisää luettavaa

Aiheeseen liittyviä elokuvia