Seksiä, huumeita ja korokepohjakenkiä Cannesissa – Rocketman saapuu haastamaan Bohemian Rhapsodyn

Pelastettuaan Bohemian Rhapsodyn Bryan Singerin saatua kenkää ohjaajan pestistä näyttelijästä ohjaajaksi siirtynyt Dexter Fletcher nappasi vielä isomman kourallisen glitteriä: Rocketman on musikaalinäkemys Elton Johnin elämästä, ja vaikka se on hieman hupsu, se saa hyräilemään säveliään päiväkausia. Ja ehkä sijoittamaan johonkin todella, todella kiiltävään.

 

20.5.2019 16:26

Jo toukokuussa Suomeen (ja kaikkialle muuallekin) saapuva Elton John -tarina Rocketman sai Cannesissa tyylikkään maailmanensi-illan, joka sai kaikki kyynelehtimään. Aivan kaikki.

– No niin, no niin, ei puhuta siitä enää. Joo, olin vähän tunteellinen, totesi näyttelijä Taron Egerton kun hänen spontaani reaktionsa sai muut tekijät tikahtumaan nauruun.

– Se oli elämäni parhaita päiviä. Teimme valtavasti töitä luodaksemme jotain, josta olemme ylpeitä, ja kyllä, otimme taiteellisia vapauksia. Oikeasti ihmiset eivät leijuneet ilmaan Troubadour-yökerhossa Eltonin esiintyessä siellä [vuonna 1970].

Kuulostaako oudolta? Ei pitäisi. Rocketman ei ole mikään tyypillinen elämäkerta vaan musikaali täynnä loppuun asti viilattuja, Eltonin isoimmilla hiteillä säestettyjä kohtauksia, joissa kuullaan Egertonin itsensä laulua. Sinänsä hauska detalji: hän oli myös Sing-animaation I’m Still Standing -hittiä luukuttava gorilla.

– Istuminen teatterissa Eltonin ja [hänen pitkäaikaisen lauluntekijäkumppaninsa] Bernie Taupinin kanssa teki kokemuksesta paljon tunteellisemman kuin kukaan meistä odottikaan, myöntää ohjaaja Dexter Fletcher, ja laulajan kylmäkiskoista äitiä esittävä Bryce Dallas Howard komppaa:

– Oli uskomattoman surrealistista kuulla Eltonin itkevän vain muutaman penkin päässä ja nähdä hänet myöhemmin esiintymässä Taronin kanssa. On suunnaton etuoikeus juhlia häntä ja Bernietä kun he ovat täysissä voimissaan. Yleensä näitä elämäntarinoita kerrotaan, kun niiden kohteet ovat menneet. Nyt ei ollut sitä menetystä. Vain juhlintaa.

Ja juhlia sopii, sillä Rocketman on miellyttävän viihdyttävä kokemus. Ainakin silloin, kun se ei käsittele synkempiä teemoja, jotka on käännetty liian tunteellisiksi jotta ne oikeasti tekisivät vaikutuksen. Oli kyseessä pop ikoni tai ei, ketään ei pitäisi näyttää halaamassa paljon nuorempaa itseään. Mikä on hienoinen harmi, sillä Bohemian Rhapsodyn antiteesiksikin tituleeratun elokuvan oli tarkoitus kaivaa paljon syvemmälle seksiin, huumeisiin ja kimalteleviin asuihin.

Rami Malekin suoritus Bohemian Rhapsodyssa on uskomaton, ja olen iloinen, jos meidät mainitaan samassa yhteydessä. Se on valtava maailmanlaajuinen ilmiö, vaikka en muista kuka sen ohjasikaan, Egerton vitsailee.

– Elton on uskomaton ihminen, mutta hän on silti ihminen. Mikä tahansa ei saa häntä punastumaan. Olen ylpeä voidessani kutsua häntä ystäväkseni, pystyin puhumaan hänen kanssa kaikesta. Aivan kaikesta.

Hänen ohjaajansa on samaa mieltä:

– Elton ei halunnut leffasta mitään hymistelyä, ja hän on rehellinen itsensä suhteen. Ei ollut mitään pimeitä nurkkia, joihin en olisi saanut koskea.

Sellaisia olisivat voineet olla nimikappaleen sävelin höystetty itsemurhayritys tai harvinainen hellyyden hetki Your Song -hitin tahtiin. Samaisin kappaleen Egerton lauloi pääsykokeessaan Lontoon kuuluisaan teatterikouluun Royal Academy of Dramatic Art.

– Ei voi olla totta, taas mennään, näyttelijä huokaa joutuessaan jälleen pyyhkimään kostuneita silmäkulmiaan. – Valitsin laulun, koska Bernie on runoilija. Jos kappaleista poistaa musiikin, ne toimivat oikeasti myös tarinoina. Kuuntelimme Dexterin kanssa lyriikoita ja yritimme räätälöidä niitä sopimaan elokuvaan. Joten sen enempiä spoilaamatta, kun laulan I’m Still Standing -kappaletta ja sanoja: ”I got a taste of love in a simple way”, se kertoo kuinka Elton löysi rakkauden toipumusprosessinsa kautta.

Vaikka laulaja oli syvällä mukana elokuvan tekemisessä, työryhmä epäröi paljastaa tämän mielipiteitä lopputuloksesta sanasta sanaan.

– Jotkut asiat on paras pitää vain meidän välisinämme. Niistä kyllä saisi hyviä promotointipätkiä, mutta ne ovat jotain, jotka haluaa pitää itsellään. Katsoimme Dexterin kanssa elokuvaa pitäen samalla tiukasti silmällä Eltonia ja Bernietä. Meidän suurin voittomme oli, kun he viiden minuutin välein tarttuivat toisiaan polvesta ja muistelivat ja liikuttuivat. En siis kerro mitä hän sanoi meille, mutta voin ylpeänä todeta hänen olleen tyytyväinen, Egerton toteaa.

Täytyy johtua kaikesta siitä säihkeestä.

Rocketman nähdään Suomessa 29. toukokuuta.

(EPISODI/Marta Bałaga, Cannes)

Lisää luettavaa

Aiheeseen liittyviä elokuvia