Suomen katsotuimmat elokuvat: Kurjan vuoden surkea päätös

Vain yksi elokuva jaksoi taistella joulukiireitä ja viranomaisten määräyksiä vastaan. Uutena vuotenakin sentään jossain on mahdollista nähdä ensi-iltaelokuvia.

29.12.2021 11:11

Kuten viime viikolla ennakoimme, Spider-Man: No Way Home paransi asemiaan vuoden katsotuimpien elokuvien listalla sijalta kymmenen sijalle viisi. Samalla siitä tuli vuoden 2021 kahdeksas yli 100 000 katsojaa Suomessa kerännyt elokuva. Maailmalla se on ensimmäinen korona-ajan miljardin lippukassadollarin ylittäjä!

Siihen hyvät uutiset sitten jäivätkin, sillä kokonaiskatsojamäärissä palattiin parin viikon takaisille surullisen pienille luvuille. Eikä toivoa paremmasta ole nyt, kun suuressa osassa maata teatterit on suljettu, jotta ravintoloihin riittäisi asiakkaita.

Näin ollen Spider-Man jää vuoden viimeiseksi haamurajan ylittäjäksi. Isä olisi tarvinnut siihen enää alle puoli tuhatta katsojaa, mikä nyt on siis mahdotonta. Se on harmi, sillä moiselle yllätyshitille olisi suonut vielä tuollaisesta virstanpylväästä kertovan sulan hattuun.

Jos vielä jotain valopilkkuja etsii, niin ainakin kaikki viisi joulunajan uutuuselokuvaa onnistui löytämään tiensä 20 katsotuimman joukkoon. Tosin Vinski ja näkymättömyyspulveri oli sinne ehtinyt jo ennakkonäytöstensä turvin aikaisemminkin. Parhaiten uutuuksista pärjäsi The Matrix Resurrections, joka hävisi vain Spider-Manille. Heti sen perässä olivat animaatiojatko-osa Sing 2, edellä mainittu Vinski sekä prinsessa Dianan lopullisesta välirikosta kuningashuoneen kanssa kertova Spencer.

Ranskalaisdraama Ruusuntekijä sai tyytyä sijaan 19, tosin sekin vain siksi, että listalle pääsi hyvin pienillä katsojaluvuilla. Ruusuntekijä hävisi jopa pienen mutta uskollisen intialaisten elokuvien seuraajien listalle nostamalle krikettielokuvalle 83!

Intialaisdraama ja neljä listalle noussutta uutuutta pudottivat 20 katsotuimman joukosta elokuvat Tarina Karl-Bertil Jonssonin jouluaatosta (joka joulun pyhien yli ehti kerätä 2 147 katsojaa), Paul Verhoevenin Benedetta (1 049), The Boss Baby: Perhebisnes (73 086), Guled & Nasra (9 844) ja Isä (99 520).

Top 20 Suomen katsotuimmat elokuvat 24.–26.12.2021
1 (1) Spider-Man: No Way Home 11 960 katsojaa (kokonaiskatsojat 120 561)
2 (–) The Matrix Resurrections 7 364 (7 453)
3 (–) Sing 2 4 141 (7 413)
4 (10) Vinski ja näkymättömyyspulveri 3 567 (8 820)
5 (–) Spencer 3 276 (3 276)
6 (4) 007 No Time to Die 1 027 (619 794)
7 (2) House of Gucci 921 (27 198)
8 (7) Hytti nro 6 769 (127 651)
9 (6) Tunturin tarina 696 (40 461)
10 (8) Syke-elokuva: Hätätila 601 (118 078)
11 (5) Omerta 6/12 532 (57 555)
12 (3) Encanto 499 katsojaa (29 974)
13 (9) Piemonten tryffelinmetsästäjät 388 (6 104)
14 (11) West Side Story 320 (7 833)
15 (–) 83 176 (407)
16 (12) Ghostbusters: Afterlife 135 (16 603)
17 (17) Venom: Let There Be Carnage 126 (72 807)
18 (15) Sorjonen: Muraalimurhat 114 (53 150)
19 (–) Ruusuntekijä 101 (101)
20 (18) Dyyni 74 (171 947)

Lähde: Suomen elokuvasäätiö

Vaikka elokuvia ei uutena vuotena ole mahdollista katsoa suuressa osassa maata, jossakin sentään ovat teatterit auki. Siellä ihmisiä ilahduttaa kaksi uutuutta: kotimainen 70 on vain numero -komedia sekä hyvin erikoinen mutta Cannesissakin palkittu Annette-musikaali. Molemmat avaavat jo keskiviikkona 29. joulukuuta. Oman alueen tilanteen voi tarkistaa vaikkapa osoitteesta www.nytleffaan.fi. Käykää katsomassa vaikka vain kannatuksen vuoksi!

Lisää luettavaa