Sylvester Stallonella on idea seuraavaa oikeaa Rocky-elokuvaa varten

Rocky pysyy kehän vierellä loppuun asti.

26.5.2019 20:24

Cannesissa Rambo: First Blood -elokuvan erikoisnäytöksen tiimoilta vieraillut Sylvester Stallone on ollut kiireinen Rambo 5:n kanssa ja ilmoittanut kehittelevänsä tv-sarjaa 80-luvun Cobra-elokuvasta.

Samaan syssyyn elokuvalegenda kertoo saaneensa idean seuraavaa Rocky-elokuvaa varten. Eikä kyseessä suinkaan ole Creed 3.

Stallone sanoo pohtineensa elokuvaa, jossa Yhdysvalloissa ilman papereita elänyt nyrkkeilijä heitettäisiin takaisin kotimaahansa ja joutuisi taistelemaan tiensä takaisin. Stallonen mukaan Rocky Balboa löytäisi tämän hepun ja sekoittuisi tämän elämään.

”Se voisi olla jotain erilaista. Hänet heitettäisiin maasta aivan uuteen maailmaan”, Stallone kuvailee.

Lähde: THR

Lisää luettavaa