The Playlist uutisoi Quentin Tarantinon haastattelusta, jossa hän kritisoi Oliver Stonen ohjaamaa elokuvaa Natural Born Killers – syntyneet tappajiksi, jonka hän itse käsikirjoitti. Hän kertoi muun muassa ettei ole koskaan katsonut elokuvaa alusta loppuun.
Ennen kuin Tarantino teki esikoiselokuvansa Reservoir Dogs, hän myi Natural Born Killersin käsikirjoituksen tuotantoyhtiölle. Tarantinon mielestä Stone ei täysin sisäistänyt käsikirjoitusta, ja jopa luki sen hieman väärin. ”Erityisesti tähän käsikirjoitukseen pyrin kirjoittamaan elokuvan sen sivuille. Kun luet käsikirjoitusta näet sen elokuvan. Miksei Oliver Stone tehnyt edes puolia siitä mitä olin kirjoittanut! Elokuva oli tehty hänelle valmiiksi!” Tarantino nauroi.
”Koko jutun pointti on se, että hahmot elävät toisilleen epäluonnollisesti kaikkien muiden planeetalla elävien ihmisten kustannuksella.” Tarantino viittaa tällä Juliette Lewis’n ja Woody Harrelsonin roolihahmoihin, jotka ovat elokuvan päärooleissa. Haastattelijan näkemys on se, että kaikki se silmitön tappaminen on heidän rakkautensa sakramentti. Tarantino on samaa mieltä. ”Ehdottomasti.”