Tiesitkö että E.T. oli alun perin paljon kauhistuttavamman näköinen? Elokuva esitetään tänään TV:stä (kuva)

IMDb-arvosana on 7,8.

9.10.2022 09:00

Koko perheen rakastettu scifitarina E.T. the Extra-Terrestrial (1982) on tarjolla päivän tv-viihteessä.

Ohjaaja Steven Spielbergin vuoden 1982 hittielokuva kertoo sydäntä lämmittävän tarinan 10-vuotiaan Eliotin erikoisesta ystävyydestä E.T:ksi nimeämänsä avaruusolion kanssa. Elokuva herätti aikoinaan kohua, sillä ohjaaja Steven Spielberg muokkasi elokuvan uusiin versioihin poliisien aseet matkapuhelimiksi. Voit lukea täältä lisää: Muistatko, kun Spielberg vaihtoi E.T.-leffan aseet matkapuhelimiin tietokonegrafiikalla? Näin hän suhtautuu asiaan nykyään.

Muutakin triviaa leffasta löytyy kerrottavaksi. E.T. the extra-terrestrial -elokuvan piti olla alun perin kauhuelokuva nimeltään Night Skies. Sitä varten ehdittiin kehittää 70 000 dollaria maksava avaruusolentoa esittävä nukkekin. Kyseinen nukke on huomattavasti pelottavampi, kuin lopulliseen elokuvaan päätynyt kiltin näköinen avaruusolento. Night Skies -elokuvassa olentoja olisi myös ollut enemmän – viisi kappaletta.

Spielberg halusi tauon rymistelystä ja toiminnasta, koska oli juuri tehnyt ensimmäisen Indiana Jones -elokuvan. Hän päättikin jättää Night Skies -elokuvasta jäljelle vain ystävällisen avaruusolennon tarinan ja heivasi muut ideat roskakoriin.

Alkuperäisen olennon suunnittelija Rick Baker raivostui muutoksista ja jätti projektin. E.T. -elokuvan olennosta kuitenkin näkee, että siinä on Bakerin perintöä mukana. Elokuva on myös Prime Videossa. Alla kuva ja traileri.

Tulevat lähetykset:

  • Su 09.10.2022 klo 16.50, TV5
  • Su 16.10.2022 klo 12.50, TV5

Lue myös: Sarjamurhaaja Dahmer teki vuosi ennen kuolemaansa hyytävän paljastuksen – kertoi mielenlaadustaan toimittajalle – Episodi.fi

Lisää luettavaa