Toimituksen suosikit: Ilmojen halki käy lentäjän tie

Toimituksen suosikit -taulukko ilmestyy hieman etuajassa, koska kaikki viikon kolme uutuutta ilmestyvät helatorstain vuoksi eri viikonpäivinä!

25.5.2022 13:17

Moni kauan odotetusta Top Gun: Maverick -elokuvasta intoilleista toimittajista myönsi auliisti, että mukana oli aika paljon nostalgiaakin. Siltikin Tom Cruisen esittämän lentäjäkonkarin ympärillä pyörivä uusi huima missio on mukaansa tempaava toimintaelokuva, jonka juonen yksinkertaisuus toimii positiivisesti kokonaisuuden kannalta. Kuvailtiinpa sitä yhdeksi parhaista jatko-osista ikinä.

On myös vaikea keksiä paremmin Suomen tämän hetken NATO-tilanteeseen sopivaa ensi-iltaelokuvaa!

Tompan niskaan olisi uutuuksista hengittänyt maailman vahvin nalle neljän tähden keskiarvollaan, mutta se jäi taulukosta, että kyseinen nelonen tuli yhdeltä ja ainoalta Bamse ja tulivuorisaari -animaatioseikkailun nähneeltä toimittajalta. Hän piti sitä varteenotettavana vaihtoehtona sliipatummille tietokonemekastuksille. Bamse-nallen ja hänen ystäviensä seikkailu on taatusti jännittävää seurattavaa perheen pienemmille, sen kiltteyden kautta toimivat hahmot ovat hyviä roolimalleja adhd-koheltajiin verrattuna ja mikä tärkeintä: aikuisenkin katsojan silmä, korva ja mieli lepäävät sitä katsellessa.

Dokumenttiuutuus Toiset äänet jäi sekin taulukosta, koska senkin oli ehtinyt nähdä ennakkoon vain yksi toimituksen jäsen. Hän oli sitä mieltä, että vuonna 2009 säädetty uusi yliopistolaki ja sen vaikutukset yliopistojen resursseihin ja akateemiseen vapauteen on aiheena tärkeä. Haastateltavia ympäriinsä seuraava kameratyö ja lähinnä kuoroon jo kuuluville suunnattu saarnaaminen saivat kuitenkin hänet antamaan sille elokuvana vain kaksi tähteä.

 

Lisää luettavaa