Toimituksen suosikit: Raha ei tuo onnea – tai listamenestystä

Uusi vuosi ei oikein tahdo lähteä käyntiin – ainakaan Episodin toimituksen mielestä. Viikonlopun ensi-iltoja yhdistää tavalla tai toisella rahan ja ihmissuhteiden ongelmallinen yhdistelmä.

 

Ridley Scott kuvasi tiukalla aikataululla osia All the Money in the World -elokuvastaan uusiksi korvatakseen ahdistelusyytteiden rasittaman Kevin Spaceyn toisella näyttelijällä. Mistään ei käytännössä huomaa, että Christopher Plummer on tullut mukaan valmiiseen elokuvaan muutaman päivän varoitusajalla.

Draamajännäri kertoo Plummerin esittämän J. Paul Gettyn, aikansa maailman rikkaimman ihmisen pojanpojan kaappaamisesta. Pihi miljardööri ei halua luopua killingistäkään, mutta lähettää luottokovistelijansa (Mark Wahlberg) epätoivoisen äidin (Michelle Williams) tueksi.

Scottin elokuva sai Episodin toimitukselta hyvän arvosanan, mutta toinen suosikkiohjaaja, Alexander Payne tuotti tällä kertaa pettymyksen. Downsizingin lähtökohta on kiehtova: pariskunta päättää antaa kutistaa itsensä, koska silloin samalla rahalla saa enemmän, ja onhan se nyt ekologisempaakin. Paynen näkemys ei kuitenkaan kanna loppuun asti samalla tavalla kuin hänen aikaisemmissa elämänkriiseilyissään.

Ranskalaisuus ja komedia ovat usein toisensa poissulkevia asioita. C’est la vie – Häät ranskalaiseen tapaan kertoo hääsuunnittelijasta, joka saa järjestääkseen hulppeat vihkijuhlat. Vaikka tärkeään juhlaan olisi käyttää kuinka paljon rahaa tahansa, se ei takaa onnellisuutta, jos prosessiin osallistuvat ihmiset ovat eksyksissä.

Neljäs viikonlopun ensi-illoista on kotimainen. Kaikki oikein kertoo pariskunnan lottovoitosta, mutta kuten syntyminen Suomeen, se jäi toimituksen arvotuksessa kolmeksi oikeaksi ja varanumeroksi. Arvioijan mukaan lupaavan lähtökohdan hupaisuus jää siirapiksi – ja tahmeasti valuvaksi sellaiseksi.

 

JHNISKHLMLMOJV
Blade Runner 204955055444,67
Paddington 204400454,25
Armomurhaaja45430404,00
Ikitie44050434,00
God's Own Country04444044,00
Thor: Ragnarök04443443,83
Tuntematon sotilas43050343,80
Star Wars: The Last Jedi34440403,80
The Square45030303,75
All the Money in the World43340043,60
Borg/McEnroe04033443,60
Kosketuksissa04430303,50
Solsidan03440303,50
Wonder04330403,50
Lady Macbeth03424343,33
Ferdinand03300403,33
Wonder Wheel02430343,20
The Foreigner03030333,00
Jumanji: Welcome to the Jungle03300303,00
Downsizing03233302,80
Viulisti42300202,75
Idän pikajunan arvoitus32323232,57
Ballerina03002202,33
9531310302,20
Cést la vie – Häät ranskalaiseen tapaan02020002,00
Pitch Perfect 302200022,00
Kaikki oikein01310201,75
American Assassin01022201,75
Yösyöttö02010021,67
Suburbicon01012201,50

5 mestariteos 4 erinomainen 3 kelpo 2 puutteellinen 1 surkea
Viimeisimmät ensi-illat merkitty punaisella värillä.

Jussi Huhtala (JH)

Episodin toimituspäällikkö ja verkkotuottaja.

Niko Ikonen (NI)

Outo leffageekki arvostaa surkeita kauhukalkkunoita, muovista supersankarihöttöä, hämäriä indietapauksia ja pohdiskelevaa arthousea yhtäläisellä innolla.

Susanna Karhapää (SK)

Hannu Liekso (HL)

Maria Lättilä (ML)

Milla Olkkonen (MO)

Jouni Vikman (JV)

Episodin päätoimittaja.

Aiheeseen liittyvät elokuvat

Aiheeseen liittyvät jutut