Tom Hanks ei ollut mukava nuorempana! Aggressioita Uneton Seattlessa -elokuvan kuvauksissa – hankki jopa potkut lapsitähdelle

IMDb-arvosana on 6,9.

3.10.2022 22:45

Elisa Viihde Viaplayhin on lisätty romanttinen klassikkokomedia Uneton Seattlessa (1993). Päätähtinä Tom Hanks ja Meg Ryan.

Kun reportteri Annie Reed on jouluaattona ajamassa sulhasensa luo, radiosta tulee lähetys, joka muuttaa hänen elämänsä. 8-vuotias Jonah soittaa keskusteluohjelmaan ja kertoo,että hänen isänsä tarvitsee uuden vaimon. Juontaja houkuttelee pojan isän, Samin puhelimeen. Vastahakoisesti hän paljastaa lopulta tunteensa ja kertoo ikävöivänsä edesmennyttä vaimoaan. Tämän seurauksena kaksituhatta naista soittaa asemalle ja pyytää Samin kontaktitietoja. Annie on niin liikuttunut kuulemastaan, että hän ei saa Samia mielestään. Hän haluaa tavata tämän, mutta miten?

Elokuvan ohjaajan Nora Ephronin kirjassa I’ll Have What She’s Having kerrotaan muun muassa Hanksin urasta nuorena näyttelijänä. Nykyäänhän tähteä pidetään rentona Hollywoodin herrasmiehenä, mutta näin ei välttämättä ole ollut aina.

Kirjan mukaan Hanks oli kärtyinen Uneton Seattlessa -elokuvan kuvauksissa. Selityksenä tälle tarjotaan sitä, että Hanksin ura oli ollut tähän asti ylä- ja alamäkeä onnistumisine ja epäonnistumisineen. Elokuva oli siis ehkä tärkeä saada toimimaan.

Hanks väitetysti vaikutti ainakin osittain siihen, että elokuvan alkuperäinen lapsinäyttelijä Nathan Watt sai potkut. Hanks ei muutenkaan pitänyt näyttelemisestä lapsen kanssa, mutta kyseinen lapsinäyttelijä myös toisteli dialogiaan kameran ulkopuolella. kun tähti yritti kuvata omia kohtauksiaan.

Hanks ihmetteli ääneen myös lapsinäyttelijän repliikkejä.

– Olin erittäin kärtyinen näyttelijä siihen aikaan. Ihmettelin, miksi lapsella on niin paljon hyviä repliikkejä. Olin tehnyt tarpeeksi elokuvia epäonnistuakseni muutaman kerran, mutta kuvittelin myös olevani iso kiho ja että minun täytyy ”olla framilla”, Hanks kertoi kirjassa.

Kuvauksissa ei ollut vain negatiivisia puolia, sillä Hanksilla oli hauskaa ainakin Victor Garberin kanssa. Leffassa nähdään improvisoitu kohtaus, jossa kaksikko alkaa itkeä Likainen tusina -sotaelokuvan vuoksi. Toisena triviatietona mainittakoon, että kaupan ikkunassa olevassa suklaarasiassa olevan pariskunnan silhuetti on peräisin Hanksilta ja Meg Ryanilta. Alla traileri.

Lue myös: 007-ehdokkaiden täytyy läpäistä tärkeä testi ennen valintaa – nuori näyttelijä ei myöskään kelpaa – Episodi.fi

Lähde: Cinema Blend

Aiheeseen liittyviä elokuvia

Lisää luettavaa