Tuleva Stephen Kingin kauhuleffa piti leikata uusiksi, koska testiyleisö kirkui niin paljon

Mielenkiintoinen havainto elokuvien tekemisestä.

19.4.2023 16:31

Stephen Kingin The Boogeyman on hyvää vauhtia tulossa kohti valkokankaita. Elokuva perustuu Kingin vuonna 1973 julkaisemaan novelliin. Sen on ohjannut Bob Savage (Host).

The Boogeyman kertoo Sophie Thatcherin esittämästä Sadie Harper -nimisestä lukiolaisesta ja hänen siskostaan Sawyerista (Vivien Lyra Blair), joita karmiva entiteetti alkaa vaanimaan.

Testiyleisö näki elokuvan ja kirkui eräässä kohtauksessa niin paljon, että elokuvaan piti tehdä lisäleikkauksia.

– Ihmiset huusivat niin kovaa, että jouduimme leikkaamaan kohtauksen, jossa olento nähdään ensimmäistä kertaa. Katsojat ryhtyivät puhumaan vierustoveriensa kanssa kovaan ääneen ja heiltä meni muutama seuraava dialogin pätkä täysin ohi, ohjaaja Savage kertoo.

– Leikkasimme kohtauksen uudelleen ja rakensimme siihen eräänlaisen 45 sekunnin mittaisen kevennyksen, jotta katsojat eivät missaisi tärkeää tietoa.

Myös Stephen King on nähnyt elokuvan. Ensin hän ei halunnut katsoa sitä, mutta suostui lopulta, ja tulikin säikäytetyksi useampaan kertaan. King tekstasi ohjaajalle seuraavana aamuna: ”Robert, ajattelen edelleenkin elokuvaasi.”

Muissa rooleissa nähdään Chris Messina, Marin Ireland, Madison Hu, LisaGay Hamilton ja David Dastmalchian.

The Boogeymanin ensi-ilta on 2. kesäkuuta.

Alla pelottava traileri.

Lähde: NME

Lisää luettavaa