Valhalla kutsuu liian pian – upea The Northman floppasi maailman lippukassoilla

Harmin paikka! Tämä on nimittäin vuoden parhaita elokuvia.

26.4.2022 18:33

The Witchin ja The Lighthousen ohjanneen Robert Eggersin uutukainen The Northman on laadustaan huolimatta flopannut maailman lippukassoilla.

The Northmanissa oli myös erikoisen suuri budjetti indie-elokuvaksi, noin 70-90 miljoonaa dollaria, joten elokuvan pitäisi tienata yli 200 miljoonaa dollaria päästäkseen omilleen.

Taitaa jäädä haaveeksi, sillä elokuva on tienannut maailmanlaajuisesti vain noin 24 miljoonaa dollaria avausviikonloppunaan.

The Northman on elokuva, joita nykyään nähdään enää harvoin teattereissa. Keskikokoisille taiteellisemmille elokuville ei ole enää sijaa teattereissa, ja siitä ovat myös muut mestariohjaajat puhuneet. Keskikokoisten elokuvien koti on nykyään streamipalveluissa, minkä myös The Northman ikävä kyllä osoittaa todeksi.

Viiden tähden The Northman pyörii tällä hetkellä teattereissa.

Alla traileri.

Lähde: Screenrant

Aiheeseen liittyviä elokuvia

Lisää luettavaa