Vielä hetken Netflixissä: Kauhuelokuvien mahtava klassikko – näyttelijä raivostui ohjaajan ääliömäisestä tempusta

IMDb-arvosana 7,6.

Netflixin valikoimasta löytyy vielä hetken aikaa todellinen klassikkoelokuva Manaaja. Vuonna 1973 ensi-iltansa saanut elokuva oli aikanaan hitti, joka toimii hyvin vielä tänäkin päivänä. Elokuvan tehoa lisää myös se, että manaamista harjoitetaan myös oikeassa elämässä.

Tarinassa 12-vuotias tyttö joutuu jonkin oudon voiman valtaan. Avuksi saadaan katolinen pappi isä Merrin (Max von Sydow), joka yrittää pelastaa tytön manaamalla.

Elokuva perustuu William Peter Blattyn samannimiseen kirjaan. Ohjaajana toimii muun muassa Kovaotteiset miehet -elokuvasta tuttu William Friedkin.

Hauskana yksityiskohtana elokuvan kohtaus, jossa isä Karrasin (Jason Miller) päälle oksennetaan, meni pieleen. Oksennuksen oli tarkoitus osua rintakehään, mutta se osuikin kasvoihin. Näyttelijän shokki ja kuvotuksen ilmeet tilanteessa ovat siis itse asiassa aitoja.

Elokuvasta on muutakin erikoista kerrottavaa. Ohjaaja William Friedkin sai raivostutettua näyttelijä Millerin kuvauksissa. Friedkin teki ääliömäisen tempun ja laukaisi aseen Millerin korvan vieressä saadakseen tältä aidon reaktion. Friedkin sanoi olevansa näyttelijä, eikä hän tarvitse asetta näytelläkseen säikähtänyttä tai yllättynyttä.

Bruce Willis sai aikoinaan pysyvän kuulovaurion Die Hard -elokuvasta. Ohjaaja John McTiernan käytti kuvauksissa normaalia kovaäänisempiä paukkupatruuneita. Willisin ampuessa käsiaseellaan sarjan pöydän alla, hänen kuulonsa vaurioitui pysyvästi.

Elokuva poistuu suoratoistopalvelusta 5.8.2019.

Aiheeseen liittyvät elokuvat

Aiheeseen liittyvät jutut