Vielä hetken Netflixissä: Kehuttu rikosleffa järkyttävästä pommi-iskusta – sai seisovat aplodit

IMDb-arvosana 6,9.

26.6.2019 17:03

Netflixin valikoimasta löytyy vielä hetken aikaa terrori-iskusta kertova elokuva Ajojahti (2016).

Mark Wahlberg esittää leffassa sitkeää poliisia, joka suorittaa rangaistustehtävää Bostonin maratonin aikana. Siellä tapahtuu kuitenkin pommi-isku kesken kaiken. Tämän jälkeen hän auttaa jäljittämään teosta vastanneet syylliset.

Kyseessä on kelpo elokuva. Muissa rooleissa nähdään muun muassa Kevin Bacon ja John Goodman. Episodin arvostelussa tuumittiin aikoinaan näin:

”Upottuaan Battleshipin kanssa Berg tuntuu löytäneen itselleen sopivan rakosen. Ja muusan – Lone Survivorista alkanut bromanssi Mark Wahlbergin kanssa tuntuu voivan hyvin. Kolme yhteistä projektia takana ja vähintään yksi uusi tulossa, joten saamme todistaa kaunista (ja molemminpuolisesti kannattavaa) ystävyyttä. Ja mikä ettei, onhan Ajojahti jälleen sujuva ja hyvin toteutettu tosielämän tuhotarina.”

AFI-elokuvafestivaaleilla leffasta pidettiin niin paljon, että se sille aplodeerattiin seisaaltaan. Elokuva poistuu suoratoistopalvelusta 30.6.2019.

Lisää luettavaa

Aiheeseen liittyviä elokuvia