2020 on vuotena ollut vähintäänkin tuulinen ja kovin masentava, monin eri tavoin. Onneksi joihinkin asioihin voi aina luottaa, ainakin siihen että Pixar tuottaa laatuelokuvia. Pixarin uusin elokuva, Soul – Sielun syövereissä, tulee suoraan Disney Plus -palveluun katsottavaksi, juuri sopivasti jouluksi ja vieläpä ilman lisämaksuja. Harmillista elokuvissa kävijöiden kannalta, sillä Soul on eräs tämän vuoden kauneimpia elokuvia.
Soul seuraa musiikkiopettaja Joe Gardnerin (alkuperäisäänenä Jamie Foxx) elämää. Joe, jazzin intohimoinen ystävä, saa elämänsä tilaisuuden kun hänelle tarjotaan koe-esiintymistä legendaarisen jazzartisti Dorothea Williamsin pianistina. Koe-esiintyminen menee niinkin hyvin, että kotimatkalla Joe unohtaa katsoa eteensä ja putoaa avoimeen viemärikaivoon ja, no… kuolee. Joe ei tosin ole valmis kuolemaan ja pakenee The Great Before -maailmaan, jossa sielut löytävät tarkoituksensa ennen kuin ne lähetetään maailmaamme. Joe lyöttäytyy yhteen uudehkon sielun, 22:n (hupaisa Tina Fey alkuperäisäänenä) kanssa päästäkseen takaisin maan päälle.
Soul tuntuu heti alkuhetkistä asti epäviralliselta jatko-osalta studion Inside Out – Mielen Sopukoissa -elokuvalle. Elokuvissa ei nähdä samoja hahmoja, eivätkä ne edes sijoitu samaan kaupunkiin, mutta molemmat käsittelevät jotain abstraktia ja outoa: jotain, jolla ei ole aikaisemmin ollut muotoa tai edes nimeä. Soul onkin erinomaisen mielikuvituksellinen ja kekseliäs elokuva ja parhaimmillaan, kun Joe ja 22 haahuilevat The Great Beforen syövereissä. Jamie Foxx on sympaattinen Joen äänenä, mutta elokuvan hauskinta antia on suosittu brittijuontaja Graham Norton Moonwind-hippihörhelin äänenä.
Elokuva nostaa pöydälle yllättävänkin syvällisiä ja tarpeellisia teemoja ja kysymyksiä elämästä ja omasta potentiaalistamme. Elokuvan keskeinen teema on oman tarkoituksemme löytäminen ja kuinka se usein karkaa meiltä, lipeää sormiemme läpi ja jäämme nuolemaan näppejämme rannalle onnettomina. Elokuvan ohjaajat Pete Docter ja Kemp Powers selvästi haluavat puskea yleisöjä arvioimaan omaa elämäänsä Soulin kautta ja mikäs siinä, sillä kyseessä on hyvin koskettava ja aito elokuva.
Jokin kuitenkin pidättelee Soulia nousemasta Pixarin hienoimpien elokuvien joukkoon. Vaikka Soulin sisimmässä sykkiikin tunteellinen sydän, tuntuu se myös hieman Pixarin parhaiden hittien kokoelmalta. Se ei iske ihan niin kovaa kuin Inside Out, sillä vaikka tarina onkin yhtä universaali ja puhutteleva, se ei kuitenkaan kerro meille mitään, mitä useat muut elokuvat eivät olisi jo tuoneet esille. Onneksi elokuva sentään kertoo sanomansa tyylillä ja tarkkuudella; New York näyttää upealta ja sen yksityiskohdat on tuotu eloon rakkaudella. Myös elokuvan musiikki on ensiluokkaista.
Soul on silti uskomaton saavutus animaatioelokuvien osalta. Se on visuaalisesti nokkela ja innovatiivinen, eikä se koskaan yritä tyhmentää sanomaansa vain koska elokuvan oletetun yleisön keski-ikä on alle 10, vaan käsittelee vaikeitakin asioita lämmöllä ja huumorilla. Parhaimmillaan Soul avaa oven vaikeistakin asioista puhumiselle lasten kanssa ja puskee meitä arvioimaan omaa elämäämme ja unelmia, joita emme koskaan toteuttaneet, mutta elokuva myös muistuttaa että koskaan ei ole liian myöhäistä.
Maria Lättilä
Tähdet ★★★★
