Will Smith neuvoi kollegaansa töiden hankkimisessa – pätee kaikille muillekin aloille

Opastusta pitkän linjan Hollywood-tähdeltä.

5.12.2019 21:47

Unelmien tavoittelu on useimmiten työn takana. Näyttelijä Will Smith tarjosi nyt neuvoja kollegalleen Mena Massoudille, jonka kanssa hän työskenteli Aladdin-elokuvassa.

Massoudilla on ollut vaikeuksia saada rooleja Aladdinin jälkeen – hän ei ole käynyt edes koe-esiintymisissä. Smith ottikin Massoudin pulmiin kantaa People-lehden haastattelussa.

Smith sanoi, että viihdebisnes on perusolemukseltaan vaikeaa – ja hänen mielestään sen kuuluukin olla.

– Niistä vaikeuksista pääsee yli kärsivällisyydellä, omistautuneisuudella, päättäväisyydellä ja sietokyvyllä, Smith valisti.

– Joten, jos sinulla on unelma, sinun täytyy epätoivoisesti olla halukas työskennellä sen eteen päivän jokaisena tuntina mitä syvimmällä rakkaudella ja keskittymisellä, Smith jatkoi.

– Vaikeita hetkiä ei voi välttää, tähti vielä lisäsi.

Massoud kertoi aiemmin haastattelussa, että on väsynyt olemaan hiljaa työllistymisongelmastaan. Hän sanoi ihmisten kuvittelevan hänen tienanneen miljoonia ja saavan paljon työtarjouksia.

– Minulla ei ollut ainuttakaan koe-esiintymistä Aladdinin julkaisun jälkeen, Massoud paljasti.

Hän tarkensi vielä, ettei ole pyrkinyt isoihin rooleihin, vaan on toivonut ”tilaisuutta saada jalkansa oven väliin.”

Lähde: Metro

Lisää luettavaa