Yhdysvaltalaisanalyytikolta karu arvio koronapandemian vaikutuksesta USA:n elokuvateattereihin

Ei tämä hyvältä nyt näytä.

4.8.2020 15:00

Elokuvastudiot pelaavat kissa ja hiiri -leikkiä koronaviruksen kanssa. Elokuvien ensi-illat elävät koko ajan, samoin tuotantojen kuvauksia on jouduttu säätämään milloin minkäkin tasoisten suositusten ja määräysten mukaisesti.

Nyt investointipankki Cowenin analyytikko Doug Creutz on esittänyt oman arvionsa elokuvateattereiden kohtalosta pandemian keskellä.

– Koska COVID-19:n leviäminen vain kiihtyy USA:ssa, odotamme myös sen vaikutusten pitkittyvän. Uskomme yhdysvaltalaisteattereiden olevan suurilta osin suljettuina vähintään ensi vuoden puoliväliin saakka. Emme usko, että studiot haluavat julkaista elokuviaan teattereissa, joiden kapasiteettia on pienennetty. Emme myöskään usko, että näemme isojen elokuvien julkaisuja fiskaalivuonna 2020.

– Aluksi uskoimme, että koronavirusrajoituksia kevennetään myöhään 2020, mutta nyt olemme joutuneet siirtämään odotuksiamme eteenpäin. Tilanne kuitenkin elää koko ajan, joten emme myöskään sulje vielä pidempää viivytystä pois laskuista.

Huonolta kuulostaa.

Lähde: Comicbook

Lisää luettavaa