Yökukkujille tv:ssä: Laadukasta toimintaa jossa myös suomalaisväriä – päätähti teki järjettömän stuntin

IMDb-arvosana on 7,4.

2.10.2022 21:30

Mission: Impossible – Ghost Protocol (2011) on katsottavissa yöllä televisiosta.

Toiminnalla ja jännityksellä ladattu tarina käynnistyy, kun Nathan Huntin (Tom Cruise) johtamaa eliittiryhmää epäillään Kremlissä tapahtuneesta pommi-iskusta. Menestyselokuvasarjan toiseksi viimeinen osassa nähdään myös Samuli Edelmannin roolisuoritus.

Tom Cruise oli iloissaan siitä, että leffan nimessä ei ollut tällä kertaa numeroa. Hän on nimittäin aina ollut sitä mieltä, että jokainen Mission Impossible -elokuva on oma itsenäinen kokonaisuutensa.

Elokuvassa nähdään Cruisen suorittama stuntti, jossa hän on Burj Khalifa -pilvenpiirtäjän ulkopuolella yli 500 metrin korkeudessa. Hän teki tuttuun tyyliinsä stuntin itse.

Elokuva on myös Netflixissä, SkyShowtimessa, Elisa Viihde Viaplayssa ja Ruutu Plussassa. Alla traileri.

Tulevat lähetykset:

  • 3.10.2022 klo 01.30, Nelonen

Lue myös: Sigourney Weaver puhui Aliensin Oscar-shokistaan – kertoi myös uudesta roolistaan Avatar-jatko-osassa – Episodi.fi

Aiheeseen liittyviä elokuvia

Lisää luettavaa