Yökukkujille tv:ssä: Toimintaelokuvan hahmo on Samuel L. Jacksonin suosikkirooli – leffan potentiaalinen suosio jäi harmillisesti arvoitukseksi

IMDb-arvosana on 6,8.

28.5.2022 18:03

Televisiosta voi tänään katsella aika mainion Renny Harlin -elokuvan The Long Kiss Goodnight (1996).

Toimintaelokuva kertoo perheenäiti Samanthasta, joka joutuu auto-onnettomuuteen. Samantha selviää onnettomuudesta hengissä ja huomaa saaneensa uusia kykyjä. Samantha palkkaa yksityisetsivän tutkimaan menneisyyttään, ja pian selviääkin että hän on oikeasti palkkatappaja.

Shane Black raapusti aikoinaan käsikirjoituksen elokuvaan, ja hän halusi Harlinin ohjaavan sen ja Geena Davisin pääosaan. Harlin sanoi, että heidän täytyy sopimuksen vuoksi tehdä ensin Kurkunleikkaajien saari (1995), josta tunnetusti tuli valtava taloudellinen floppi. Black sanoi myöhemmin, että tämä saattoi vaikuttaa negatiivisesti myös The Long Kiss Goodnightin suosioon.

Samuel L. Jackson puolestaan sanoi Jimmy Fallonin keskusteluohjelmassa vuonna 2019, että Mitch on hänen suosikkiroolinsa.

Elokuva on myös HBO Maxissa. Alla traileri.

Tulevat lähetykset:

  • La 28.05.2022 klo 23.00, Sub

Lisää luettavaa