Kun elokuva tuodaan valkokankaille eivät ihmiset ympäri maailmaa välttämättä näe yhtä ja samaa versiota. Alkuperäisen teatteriesityksen jälkeen markkinoille sysätyt Director’s Cutit ja Special Editionit ovat oma juttunsa, mutta joskus selviää, että jo esimerkiksi amerikkalaisten silmille tarjottu ”alkuperäisversio” onkin ollut jotain ihan muuta kuin mitä eurooppalaisille on näytetty.

The French Dispatch on kuin tehty juhlistamaan Wes Andersonin jo 25 vuotta jatkunutta elokuvayleisöjen ilahduttamista. Vuosien varrella omaperäinen ohjaaja on kerännyt kasvavan kaartin lojaaleja näyttelijöitä, ja The French Dispatch on hänen suurin ensemble-elokuvansa koskaan. Samalla se on kunnianosoitus New Yorker -sanomalehden kirjoittajille ja toimittajille sekä Andersonin rakastamalle Ranskalle ja ranskalaisuudelle.

Halloween. Kala nimeltä Wanda. True Lies. Niitä Jamie Lee Curtis pitää tärkeimpinä urallaan, joka toi hänelle Kultaisen leijonan elämäntyöpalkinnon Venetsiassa aikaisemmin syksyllä. Italialaiset fanit järkyttyivät, sillä Vaihtokaupat on heille jouluklassikko. ”Sitäkö näytetään tv:ssä, kysyin ja he sanoivat ’Kyllä’. Ihan kokonaanko, jatkoin ja he vastasivat ’Kyllä’. En voinut olla ajattelematta 14-vuotiaita poikia katsomassa jouluna televisiosta kaunista, 21-vuotiasta minääni. Vähän eri tunnelmaa kuin Amerikassa”, totesi Curtis näyttäen huikealta hulvattomissa Peggy Guggenheim -laseissaan. Koska häneltä se käy.

Kas tässäpä ongelma – tai ehkä se ei koskaan ollutkaan ongelma: Ridley Scottin The Last Duel -elokuvan ensi-ilta oli oli myös Benniferin eli Ben Affleckin ja Jennifer Lopezin toisen tulemisen ensimmäinen punaisen maton tilaisuus. Kun Lopez saapui Lidoon, lähes kaikki unohtivat, että käynnissä oli jokin elokuvajuhla – tai varsinkin, että pitäisi katsoa jokin elokuva. Joka tapauksessa, italialaiset paparazzit ryhtyivät jahtaamaan kuuluisaa pariskuntaa veneillään kuusi tuntia putkeen. Kyllä, kysyimme heiltä. Se oli kuulemma ollut mahtavaa – ainakin paparazzien mielestä.

Kun puhutaan elokuvien Director’s Cut -versioista, nousee muutama nimi yli muiden. Nämä ohjaajat ovat useita kertoja kunnostautuneet omien visioidensa esiintuomisessa. Joskus homma on kuitenkin lipsahtanut jopa liiallisuuden puolelle. Tutustutaanpa näihin tapauksiin.

Tuntuuko siltä, kuin 007 No Time to Die -elokuvassakin nähtävä Ana de Armas olisi tätä nykyä kaikkialla? Se ei välttämättä ole täysin perusteeton havainto, sillä nuori nouseva tähti saa tällä hetkellä valtavasti huomiota. Keväällä 33 vuotta täyttäneen kuubalaisnäyttelijätären saama näkyvyys tuntuu häkellyttävältä, kun huomioi kuinka periaatteessa lyhyessä ajassa kohu hänen ympärillään on noussut. Se tulee kuitenkin hyvästä syystä, sillä näyttelijättären kohtalona tuskin on jäädä Bond-tytöksi.

Tavalla tai toisella aika ottaa kiinni iättömät sankaritkin. James Bond -seikkailu numero 25, 007 No Time to Die, on jälleen eräänlainen loppuluku agentin elämässä. Elokuvasarjan on otettava huomioon myös muuttunut todellisuus. Toisaalta se merkitsee myös jonkinlaista paluuta aikaisempien seikkailujen kevyempään maailmaan. Aihetta kommentoivat mitä todennäköisimmin viimeisen kerran sankaria esittävä Daniel Craig sekä hänen vastapainonsa, elokuvan pahista näyttelevä Rami Malek, jonka ura on huimassa nousukiidossa.

Shang-Chi and the Legend of the Ten Rings on nimiosaa näyttelevän Simu Liun ensimmäinen pääosa elokuvassa. Se on Shang-Chin siskoa esittävän Meng’er Zhangin ensimmäinen elokuva, piste. He ja kokeneemmat näyttelijät kuten Awkwafina ja Tony Leung kertovat, että uusi Marvel-universumin supersankarielokuva on ensimmäinen myös tavalla, joka tekee henkilökohtaisesta yleismaailmallista.

Frank Herbertin vuonna 1965 ilmestyneen Dyyni-klassikon filmatisointioikeudet ovat kiertäneet monissa käsissä 1970-luvun alusta alkaen, mutta aikaiseksi siitä on saatu vain yksi elokuva vuonna 1984 ja vuonna 2000 tehty minisarja. Uudesta yrityksestä ilmoitettiin jo 2008, mutta matka valkokankaalle on pitkä. Jossain vaiheessa oikeuksia metsästävä tuottaja Mary Parent sattui lukemaan Denis Villeneuven haastattelun, jossa tämä kertoi unelmoivansa Herbertin eepoksen tuomisesta valkokankaalle. Tuolloin ohjaajaksi kaavailtiin vielä muita nimiä – eikä Villeneuvekaan olisi pitänyt itseään kypsänä vaativaan urakkaan ennen kuin oli todistanut kykynsä itselleen ja maailmalle sellaisilla elokuvilla kuin Arrival ja Blade Runner 2049. Nyt unelmaprojektin ja unelmoijan tiet ovat kohdanneet. Villeneuve ja hänen työryhmänsä kertoi uudesta Dyyni-elokuvasta kuvauspaikkavierailulla, jolla seurattiin päähenkilö Paul Atreidesin ja hänen äitinsä ensikohtaamista aavikkoplaneetan alkuperäisväeston kanssa.

Pienenä markkina-alueena Suomi on pitkälti muutaman pienen mutta sinnikkään maahantuojan ja ennen kaikkea elokuvafestareiden varassa, mitä tulee länsimaiden ulkopuoliseen elokuvaan ja yleensä valtavirrasta poikkeavaan tarjontaan. Pandemian vuoksi sillä rintamalla on ollut hiljaista, mutta pääkaupunkiseudun teattereihin vihdoin palaava Rakkautta & Anarkiaa on rokote siihen vaivaan!

Kukaan muu kuin Sir Anthony Hopkins ei olisi voinut näytellä Isän pääosaa. Koko käsikirjoitus hahmon nimestä syntymäpäivään on nimittäin kirjoitettu walesilaisnäyttelijä mielessä. Ensikertalainen elokuvantekijä kirjoitti käsikirjoituksen Hopkins inspiraationa päähenkilölleen, itsenäiselle ja huumorintajuiselle kahdeksankymppiselle miehelle, joka on päivä päivältä hämmentyneempi ja eksyksissä omassa kodissaankin.

Ranskalainen näytelmäkirjailija Florian Zeller tiesi aina haluavansa tehdä ensimmäisen elokuvansa Anthony Hopkinsin kanssa. ”Tiesin, ettei se olisi helppo juttu. Mutta jos joku ei suoraan sano, että ei tule tapahtumaan, on parempi olla itse tekemättä mitään ennakko-oletuksia”, Zeller totesi Zürichissa. Pandemian aikaan tällaiset tarinat kuulostavat suorastaan säädyttömiltä, mutta oli itsestään selvää, että luettuaan Isä-käsikirjoituksen oli Hopkins kutsui Zellerin Los Angelesiin aamiaiselle.