Mistä on hyvät tarinat tehty? Tarkastelussa Tähtien sota -sarja Andor

LeffaHamsteri tarkastelee, miten Rogue Onen -esiosaksi tarkoitetun sarjan ensimmäinen tuotantokausi on ansainnut kaikki kehunsa

2.12.2022 20:15

Moni hehkutti Mandalorianin olevan sarja, joka saa fanit rakastumaan uudelleen Tähtien sotaan. Saatoin väsyä saagaan, mutta missään vaiheessa lopettanut rakastamasta Tähtien sotaa. Kuka nyt niin voisi tehdä?

Rakastamisen päättymisellä tietysti viitattiin uskonpuutteeseen, joka kohdistui kaikkivoipaan Disneyn tuotantokoneistoon. Disneyn mokoma oli mennyt ja ostanut oikeudet Tähtien sotaan suurten ideoiden isältä itseltään, George Lucasilta. Isä-Lucas pääsi vihdoin eläkepäivien viettoon ja Disney sai kasvatettua viihdeimperiumiaan fanien kauhuksi.

Muistan olleeni positiivisesti varautunut The Force Awakensin kohdalla ja iloisesti hämmentynyt The Last Jedin ilmestymisen jälkeen. Ristiinnaulitkaa, polttakaa roviolla ja tehkää tyhjästä kallostani kukkaruukku, mutta olen valmis puolustamaan The Last Jedin paikkaa temaattisesti täyteläisimpänä ja merkityksellisempänä Tähtien sota -elokuvana sitten Imperiumin vastaiskun. Ymmärrän, että sen tarjoamat ratkaisut ja juonikuviot eivät miellytä monia. The Last Jedi haastaa katsojansa pohtimaan Tähtien sodan syvintä olemusta ja viihde-elokuvaa odottavalle katsojalle se voi olla liikaa.

Jos minun pitäisi valita ”rakkauden puutosta” aiheuttanut jatko-osa, The Rise of Skywalker olisi selkeä voittaja. Se elokuva väsytti minut täysin. Tylsä, mielikuvitukseton ja teemaltaan ristiriitaisen ontto trilogian päätösosa oli viime hetken täyskäännös studiolta, jolla ei riittänyt pokka jättää fanien palvelemista toista kertaa väliin. 

Tälläkin hetkellä näen suoran ja selkeän jatkumon The Rise of Skywalkerista aina Mandalorianin ja Book of Boba Fettin kautta Obi-Wan Kenobiin asti. The Last Jedi on vihan kohde, koska se ei vastannut fanien odotuksiin. Studion tavoite oli siitä alkaen selvä: jokaisessa Tähtien sota -tarinassa pitäisi olla sisään rakennettuna fanien odotusten ja halujen huomioiminen.

Tämän kertauksen tarkoitus ei ole mitenkään vähentää kenenkään muun kokemaa nautintoa. Haluan ainoastaan tuoda esille omat näkökulmani, jotta olemme samalla sivulla (en oleta, että olisit lukenut aiempia Tähtien sota –sarja-arvioitani).

Olen iloinen, jos pystyt nauttimaan edellä mainituista elokuvista tai sarjoista, jotka itse koin pääosin puuduttavina, ilman selkeää visiota tai jännitettä. Mandalorianissa oli yksittäisiä hyviä jaksoja, mutta se oli suurilta osin ennalta-arvattavissa oleva sarja, joka ei tarjonnut mitään uutta minulle – ja kuten Sidney Lumet sanoi, ennalta-arvattavuus ja tapahtumien vääjäämättömyys ovat kaksi eri asiaa.

Obi-Wanin jälkeen olin valmis pitämään määrittelemättömän pituisen tauon näiden Tähtien sodan parista. Olin tietoinen tulevasta, Cassian Andorin (Diego Luna) nimeä kantavasta sarjasta, joka toimisi esiosana Rogue Onelle. Odotukseni olivat matalalla, koska en ole mikään Rogue One -intoilija. 

Mielestäni Rogue Onessa on paljon hyviä ja mielenkiintoisia elementtejä, mutta kokonaisuudesta puuttuu selkeä fokus. Elokuvassa tiivisty se, mitä tarinaa kerrotaan ja miksi. Tämä ongelma oli käsittääkseni lähtöisin jo elokuvan kuvauksista. 

Projektin ohjaajana toimi alun perin Gareth Edwards, mutta editointivaiheessa studio ei ollut tyytyväinen näkemäänsä, joten mukaan otettiin käsikirjoittajana kunnostautunut Tony Gilroy (Michael Clayton, Medusan perintö). Raporttien mukaan Gilroy oli tärkeässä roolissa muovatessaan Rogue Onen tarinaa lopulliseen muotoonsa uusien kohtausten avulla. Korjausliikkeistä huolimatta Jyn Erson tarina tuntuu psykologisesti sekavalta ja tarinaan päälle liimattu Darth Vader vain alleviivaa fanikulttuurin palvelemista päätarinan kustannuksella.

En siis ollut mitenkään erityisen toiveikas Andorin suhteen. Mutta ensimmäiset jaksot katsottuani huomasin olevani koukussa sarjaan. Somessa kiertänyt huhu osoittautui täysin todeksi. Odotinkin aina innolla joka keskiviikko paluuta Andorin pariin. Joten vastoin omia (ja nähtävästi monien muiden odotuksia) Andor osoittautui ensimmäisen tuotantokauden päätyttyä olevansa paras Tähtien sota -universumiin sijoittuva sarja.

Mutta miten se onnistui siinä?

Kapinan alku

(Huom. Juonipaljastuksia tästä eteenpäin!)

Aivan lyhyesti sarjan päätarinan alkuasetelman kertaus: Cassian Andor matkustaa kaukaiselle planeetalle etsimään kadoksissa olevaa sisartaan. Hän ei onnistu löytämään jälkiäkään sisarestaan, vaan sen sijaan päätyy retkellään ylimielisten Preox-Morlana yhtiön (Pre-Mor) vartijoiden silmätikuksi. Cassian ei löydä haluamaansa ja lähtee, mutta vartijat seuraavat häntä pimeälle kujalle. Syntyy käsirysy, jonka lopputuloksena toinen yksityiseen turvallisuusfirmaan kuulunut vartija kuolee. Cassian ei voi jättää toista vartijaa todistajaksi.

Tämän kohtalokkaan illan hetkistä alkaa tapahtumaketju, joka saa lopulta Cassianin liittymään osaksi galaktista imperiumia ja keisari Palpatinen diktatuuria vastustavaa kapinaliikettä.

Andor on upeasti käsikirjoitettu, näytelty ja kuvattu sarja, jossa on alusta loppuun selkeä ja yhtenäinen visio. Cassian tulee olemaan tärkeä osa kapinaliikettä, mutta ennen tätä kaikkea hän on vain varas, joka yrittää selvitä. Päivä kerrallaan imperiumin katseelta sivussa Cassian yrittää elää elämäänsä ottoäitinsä Maarvan ja hänen apurinaan toimivan B2EMO-droidin kanssa (äänestäisin Been parhaaksi Tähtien sota -droidiksi – piste). 

Cassian yrittää epätoivoisesti pysyä poissa imperiumin tutkasta, mutta toisin käy. Hän joutuu Pre-Morin tarkastajan silmätikuksi, joten ajojahti alkaa. Cassian on varastanut imperiumin omaisuutta, joka voi auttaa hänet pakoon. Sen sijaan hän kohtaa kapinaliikettä rahoittavan Luthenin (Stellan Skarsgårdb), joka yrittää värvätä hänet. Cassian kuitenkin toimii yksin, koska hän välittää vain omasta ja läheistensä selviytymisestä. Häntä eivät aluksi kiinnosta kapinaliikkeen ärhentelyt, paitsi pakon edessä. Hän värväytyy ryöstökeikalle, mutta hän ei senkään jälkeen vielä sitoudu mihinkään. Raha on hänelle vain mahdollisuus päästä pakoon ja piiloutua imperiumin väeltä.

Mutta koko galaksin kattavan imperiumin epäoikeudenmukainen ja välinpitämätön koura on pitkä: mitä pidempään Cassian yrittää vältellä sitä, sitä lähemmäs se kuroutuu Cassianin ympärille – vaikkakin sattuman kautta.

Tiedämme Andorin vielä nähtävien ja tulevien tapahtumien etenevän lopulta Rogue Onessa esitettyihin kriittisiin taisteluihin, joissa kapinalliset saavat Kuolemantähden suunnitelmat käsiinsä. Andor esitteleekin suuren joukon tuntemattomia sivuhahmoja ja onnistuu käsittelemään heidän kauttaan laajemmin uhrauksia, joita kapinaliike vaatii. 

Andor esittääkin imperiumin toteuttaman fasistisen sorron byrokratiaa ja sydämettömyyttä aivan uudella, ennen näkemättömällä tavalla.

Takaa-ajot, ryöstöt ja vankilat

Andorin kaksitoista jaksoa käsittävä ensimmäinen tuotantokausi pitää sisällään neljä tarinakokonaisuutta, jotka kestävät kukin kahdesta neljään jaksoa. Nämä sarjan sisäiset tarinakaaret ovat kuin omia täydellisiä genre-elokuviaan laajemman tarinan sisällä. Nykyisin tv-sarjoissa harvoin näkee yhtä ammattitaitoista sarjan sisäisten kaarien hallintaa. Ensimmäiset kolme jaksoa toimivat rikoselokuvana, jossa Pre-Morin tarkastajana toimivan Syril Kamin takaa-ajo Cassianin pidättämiseksi alkaa ja lopulta epäonnistuu. 

Seuraavat kolme jaksoa Cassian toimii pakosalla ollessaan osana kapinallisjoukkoa, jotka ryöstävät imperiumin rahakirstun. Onnistuneen ryöstöoperaation jälkeiset neljä jaksoa seuraavat valeidentiteetin alla kulkevan Cassian askeleita, kunnes hänet vangitaan ja tuomitaan pakkotyöhön kuudeksi vuodeksi. Seuraa jännittävä pako veden ympäröimästä vankilakompleksista. Kaksi viimeistä jaksoa kokoaa kaikki sarjan palaset yhteen räjähtävään finaaliin, joka kulminoituu Cassianin äidin hautajaissaattueen aggressiot väkivaltaisesti päättävään imperiumin verilöylyyn.

Jokainen osa-alue sarjassa on toteutettu äärimmäisen taitavasti. Ennen kaikkea olin hämmentynyt siitä, miten hienosti sarja onnistui yhdistämään takaa-ajo-, ryöstö- ja vankilapaon genre-elementit sarjaan. Mikä tahansa muu sarja olisi käyttänyt koko ensimmäisen kauden keskittyen vain yhteen genreen tai ideaan. Andor rakensi edellä mainitun poliittisesti kompleksisen tarinan syy-seuraussuhteineen vain kahdentoista jakson aikana. Kun ensimmäiset kolme jaksoa päättyivät, tuntui siltä kuin sarja olisi päättynyt. Ryöstön jälkeen mietin, oliko tämä jo tässä – ja sama toistui edelleen vankilapaon jälkeen. Nämä tunteet johtuivat vain siitä, että kaarien päätepisteiden yhteydessä katsojalle tarjottiin selkeä päätös ja annettiin uusi suunta tarinalle, mikä yleensä viestii sarjan olevan päätöksessä. Andor tarjosi neljä hyytävän hyvää kliimaksia, joissa olin joka kerta käsikarvat pystyssä.

En muista milloin viimeksi olen jännittänyt yhtä paljon kuin Andorin toimintakohtauksissa. Pääosin sarjahan nojaa vakoilutrillerin hienovaraisuuteen eli kyseessä ei ole mikään perinteinen ”ammutaan stormtrooperit matalaksi” -toimintasarja. Vakoilutrillerin tarjoaman kissa-ja-hiiri-leikkien taustalla oli kuitenkin selkeä viesti. Sarja tarjosi katsojalle selkeät panokset. Kuka tahansa voi joutua imperiumin haaviin ja seuraukset ovat usein kohtalokkaat.

Esimerkiksi Stellan Skarsgårdin upeasti esittämä Luthen joutuu sarjan toiseksi viimeisessä jaksossa pidätysaluksen säteeseen. Et voi kuvitellakaan, miten paljon aloin hikoilla, kun Luthen yritti ensin sanailla itsensä irti säteestä. Nyt on piru merrassa, sanoin ja olin jo heittämässä kaukosäätimen televisioon. Ikävän lopputuleman sijaan tätä sanallista yhteydenpitoa seurannut toimintakohtaus oli yksi tyydyttävämmistä avaruustaisteluhetkistä, ikinä. Luthenin Fondor-alus ansaitsisi paikkansa ikonisten Tähtien sota -alusten joukossa.

Voisin kuvailla myös muut sarjan tarjoamat toimintakohtaukset yksitellen, mutta ne hyödyntävät kaikki samoja yksinkertaisia periaatteita: tavoitteiden ja (katsojan) odotusten asettaminen, odottamattomat yllätykset ja mukautuminen yllätyksiin. Vielä yksinkertaisemmin sanottuna kyse on klassisesta istutus ja lunastus -periaatteen tarkkaan harkitusta hyödyntämisestä.

Katsojalle esitellään tietty skenaario, jolle asetetaan reunaehdot ja odotukset (imperiumin iso alus nappaa pienen aluksen). Hahmot asettavat omat tavoitteensa ja panokset tuodaan esille (Luthen haluaa paeta). Katsojalle ei ollut vielä paljastettu Luthenin aluksen kykyjä, joten saimme kokea iloisen yllätyksen Luthenin päihittäessä vetosäteen. Mutta kun kaikki elementit ovat paikoillaan, alkaa kamppailu, joka esittelee uusia esteitä (imperiumilla on hävittäjiä). Lopullisen lopputuloksen saavuttaminen vaatii usein uhrauksien tekemistä (mutta onneksi Luthen pääsi pakoon aluksen piilotettujen aseiden ansiosta).

Andorissa epäonnistuminen tarkoittaa jotain kuolemaan pahempaa, kidutusta ja tietojen antamista, joten Luthenin vangitseminen olisi ollut katastrofi. 

Esimerkiksi Aldhanilla toteutettu ryöstöoperaatio on todella toimiva kolmen jakson kaari, koska se onnistuu esittelemään samojen periaatteiden pohjalta kahden jakson alustuksessaan ryöstösuunnitelman, suunnitelmaan valmistautumisen ja ryöstöoperaatioon osallistuvan ryhmän henkilökemiat rauhassa. 

Kun kaikki palaset ovat katsojan tiedossa, voi kolmas jakso rauhassa keskittyä operaation toteuttamiseen ja jännityksen maksimoimiseen erilaisten komplikaatioiden esiin tulemisella.

Skaala ja epävarmuus

Andoria voi kuvailla dialogipainotteiseksi sarjaksi, koska se kuvaa dialogin kautta tapahtumia ja hetkiä, joita emme pääse todistamaan. Imperiumin turvallisuusviraston (ISV) johtaja saattaa kertoa keisari Palpatinen kanssa käydystä keskustelusta, jota emme ole nähneet. Joudumme luottamaan tähän kertomukseen – voin kuvitella, että tässä on ollut studiolle todella mehukas cameoroolin paikka.

Kapinaliikkeen pahinta takaiskua, Anto Kreegyrin johtamien kapinallisten hyökkäystä Spellhausin voimalaitokseen, ei esitetä lainkaan. Meille ei ole tärkeää nähdä hyökkäystä, koska tiedämme sen lopputuloksen kulissien takana käytyjen keskustelujen perusteella. Kreegyr ei tiedä, että hän menee ansaan, koska Luthen ei voi paljastaa imperiumille tiedonantajan olemassaoloa.

Moni asia verhoutuu epävarmuuteen ja paranoian huntuun, kun emme näe katsojina koko kuvaa galaksin tärkeimmistä tapahtumista. Todistamme tapahtumia harkitun rajallisesti, kun näkökulmamme on rajattu vain valitun hahmojoukon perspektiiviin. Tällä tavoin galaksi tuntuu isommalta kuin miltä se on pitkään aikaan tuntunut. Esimerkiksi imperiumin läsnäolo TIE-hävittäjien tai jättiläismäisten tuhoaja-alusten muodossa tuntuu jälleen pelottavalta, koska näemme ne ruohojuuritasolta käsin.

Meidät on sidottu Andorissa alas maan kamaralle, josta käsin galaksin tarjoama ääretön loputtomuus ja imperiumin kylmä byrokratia tuntuvat lähes mahdottoman suurilta. 

Kuka edes uskaltaisi lähteä kapinoimaan näitä vastaan? Mitä järkeä on lähteä haastamaan näin isoa koneistoa?

Andy Serkisin esittämä Kino Loy (jälleen yksi mestarillinen roolisuoritus) on erinomainen esimerkkitapaus: hän on vankilan vangeista valittu työnjohtaja, jolla on näennäistä vaikutusvaltaa omassa pienessä työryhmässään. Hän on kovan uurastuksensa ansiosta päässyt asemaansa, joten hän uskoo vakaasti imperiumin reiluuteen. Hän uskoo rangaistuksensa kärsittyään pääsevänsä vapaaksi. 

Todellisuudessa kukaan ei pääse irti imperiumin kahleista, joten on kuvaavaa vankilan todellisuuden paljastuessa: rangaistuksensa kärsineet vangit kierrätetään vankilasta toiseen. Joku teki virheen ja kierrätti vangin väärään ryhmään, josta melkein puhkesi kapina. Vankilan henkilökunta murhasi kylmäverisesti kokonaisen vankiosaston peitelläkseen totuutta. 

Kino ei aluksi halua taipua avustamaan Cassianin pakoyrityksessä, mutta totuuden paljastuttua hän ei voi olla kohtaamatta todellisuutta. Emme näe tapahtumia, mutta kuulemme ja näemme, kuinka tieto ja toisaalta varmistamattoman tiedon aiheuttama epävarmuus kiteytyy ja vaikuttaa hahmoihin. Osa haluaa uskoa reiluuden illuusioon eikä halua aiheuttaa ongelmia, osa näkee heti alusta asti, että jokin on pielessä. Hyväksymme tiedon omista lähtökohdistamme ja uskomuksistamme käsin.

Sarjan suurimpia kamppailuita ei käydä valomiekoin ja laserasein, ne käydään henkisinä kamppailuina, jossa joku toinen haluaa jotain toiselta henkilöltä. 

Laseraseet ovat vain viimeinen koriste kakun päällä, joka pitää ansaita. 

Tällaisista aineksista on loistavat sarjat tehty.

Käänteinen sankaritarina

Mainitsinkin jo edellä Cassianin tarinan kerratessani sarjan tapahtumat jaksojen kaarien osalta. En haluaisi unohtaa mainita Cassianin tarinan kanssa rinnakkain kulkevia muita sivutarinoita, jotka rikastuttavat Andorin kokonaiskuvaa huomattavasti. 

Sivuhahmot tarjoavat tärkeää perspektiiviä tarinaan erilaisista kamppailuista, joita käydään imperiumia vastaan ja sitä tukiessa. Olin niin onnellinen, kun sarja ei missään vaiheessa vajoa esittelemään cameorooleissa vanhoja tuttuja hahmoja aiemmista Tähtien sota -tarinoista vain koska sen täytyisi tehdä niin miellyttääkseen faneja. 

Mon Mothma (Genevieve O’Reilly) on ainoa alkuperäisestä Tähtien sodasta tuttu sivuhahmo. Hänen lisäkseen toinen tuttu sivuhahmo oli Rogue Onesta tuttu, Forest Whitakerin esittämä kapinallisryhmän johtaja Saw Guerrera. Mutta aiemmista elokuvista ja tv-sarjoista tutut hahmot päättyvät siihen. 

Kun tekijät loivat uusia hahmoja, meidän on mahdollista saada tarinoita, jota ei vielä olla kerrottu.

Yksi mielenkiintoisimmista hahmoista sarjassa on Syril Kam, Pre-Morin tarkastaja. Hän menettää tittelinsä, asemansa ja koko uransa fiaskoksi muodostuneen Cassianin ajojahdin myötä. Syril joutuu palaamaan takaisin äitinsä siipien suojaan nuolemaan haavojaan – ja herran jestas, miten hampaita kiristyttävä tunnelma paljastuukaan kotopuolesta. Syrilin ja äitinsä aamuiset aamupalapöytäkeskustelut ovat jäätävän tarkkoja pistoja sisältäviä dialogikohtauksia (ja ne osoittavat universaalin totuuden: perheenjäsenten sanat satuttavat eniten).

Syril jatkaa uudessa työssään omaa kamppailuaan saattaakseen Cassianin oikeuden eteen teoistaan. Mielenkiintoiseksi hahmon tekee se, että vaikka hän on täysin omistautunut imperiumin ideologialle, hänet kuvataan täysin inhimillisenä halut ja tarpeet omaavana hahmona. Syril ei ole sarjakuvamainen imperiumin pussiin pelaava byrokraatti, vaan hän on henkilö, joka uskoo omasta mielestään täysin objektiiviseen järjestykseen ja oikeudenmukaisuuteen. Hahmoa esittävä Kyle Soller tekee ällistyttävän intohimoisen roolisuorituksen. 

Miksi emme ole nähneet vastaavanlaisia pahiksia aikaisemmin?

Syril on ikään kuin kieroutuneen käänteinen peilikuva saagan pääsankari Luke Skywalkerista. Hän uskoo tekevänsä oikein ja tekee sen yhteisen hyvän (järjestyksen) nimeen. Hän ajautuu samalle kiertoradalle tiukkasanaisen naishahmon, ISV:n tarkastaja Dedra Meeron kanssa, joka on myös toinen loistava vastustaja kapinaliikkeelle. 

Syril itseasiassa myös onnistuu määrätietoisuutensa ansiosta pelastamaan tarkastaja Meeron sarjan päätösjaksossa (aivan kuten Luke pelasti Leian). Tämä viimeinen positiivinen käänne Syrilin surullisessa tarinassa petaa tulevaa.

Myönnän olevani kiinnostunut näkemään, minkälaiseksi hänen käänteinen sankaritarinansa kehkeytyy. Palaako hän vielä äitinsä kanssa aamiaispöytään syömään murojaan? Vain aika näyttää.

Ferrix – eletty elämä ja kaupunki

Kun George Lucas alun perin visioi Tähtien sotaa, hän halusi tehdä scifi-elokuvan, jossa kaikki käytetty teknologia tuntuisi todellakin käytetyltä ja kuluneelta. Tällä tavoin scifi-fantasian maailma tuntuisi läheiseltä oman maailmamme kanssa – eletyltä. Tämä aspekti lisäsi huomattavasti samastumispintaa katsojissa. 

Voimme katsojina nähdä itsemme tarinassa, kun kaikki ei ole uutuuttaan kiiltävää kromia, vaan seassa on ruostetta ja laitteita, jotka eivät toimi. Tunnistamme tilanteen, jossa itsekin olemme kironneet omia vanhoja romukasojamme, joita emme ole pystyneet päivittämään uudempaan ja toimivampaan.

Alkuperäisen trilogian jälkeen tuohon samaan samastuttavaan maailmaan on ollut yhä vaikeampi palata uskottavasti. Uskottavuutta on jyrsinyt maailma, joka ei tunnu eletyltä. 

Esimerkiksi Mandalorianin tapahtumat sijoittuvat osittain Tatooinelle (jota ei luojan kiitos nähdä Andorissa). Palkkasoturi palaa katsojille tuttuun, mutta turhan turvalliselta ja kliiniseltä tuntuvaan Mos Eisleyn kanttiiniin, jonka pitäisi olla vilkas ja hikinen ja vaarallinen lainsuojattomien kohtaamispaikka.

Andorin keskeisenä tapahtumapaikkana toimiva Ferrix-planeetta tuntui pitkästä aikaa aikuisten oikeasti arkiselta ja eletyltä. Ihmisillä on työpaikat, vapaa-ajan paikat ja asuntonsa. Planeetalla on oma kulttuuri ja käytännöt, jotka nousevat tärkeään asemaan etenkin Andorin ensimmäisen kauden päätösjaksossa. Mutta jo ensimmäiset kolme jaksoa osoittavat Ferrixin asukkaiden yhteishengen olemassaolon: heillä on kattava verkosto ja omat kommunikointi- ja evakuointitapansa, jos imperiumi tai muu vaara uhkaa kaupunkilaista.

Ferrix toimii Tatooinen tavoin Tähtien sota -tarinan keskipisteenä.

Cassian on kasvatettu Ferrixillä, vaikka hänen todellinen perhetaustansa on muualta. Sen takia oli kuvaavaa, että Cassian palasi vielä kerran Ferrixille auttamaan ystäväänsä, joka joutui imperiumin raakamaisen kidutuksen uhriksi (jonka todellisia seurauksia ei ole aiemmin esitetty elokuvissa tai sarjoissa). Hänen juurensa ovat tässä kaupungissa, koska hän hyväksyi yhden sen asukkaista omaksi äidikseen.

Mutta ennen kaikkea Ferrix on tärkeä, koska katsojina pystymme samastumaan planeetan asukkaiden jokapäiväiseen elämään. Välitämme planeetan kohtalosta, koska välitämme sen asukkaista. Cassianin ystävät ja tuttavat ovat tuolla planeetalla ja Ferrixillä tapahtuvien epäoikeudenmukaisuuksien kauttaan Cassian viimein ymmärtää, miksi hänen kuuluu liittyä kapinaliikkeeseen.

Kapinallinen ilman tarkoitusta

Ensimmäistä kertaa pitkään aikaan Tähtien sota resonoi ja puhutteli minua. Voisin mainita vielä monia muita yksityiskohtia sarjasta, jotka säväyttivät minua, kuten esimerkiksi B2EMO-droidin inhimillistämisen, täysin perusteltujen takaumien käytön, Mon Mothman läpikäymän hovidraaman partaveitsen terällä tanssivan dialogin tai kuinka mestarillisesti päätösjaksossa sarjan tarinat kohtasivat – ja kuinka eri elementtejä kuljetettiin rinnakkain.

Mutta haluan vielä palata Cassianin tarinaan. Eräs perhepiirissäni oleva henkilö huomautti, ettei ymmärtänyt sarjan logiikkaa. Cassian onnistuu selviytymään ryöstöoperaatiosta vain sen takia, että hänet sen jälkeen vangitaan täysin mitättömästä ja tekaistusta rikkeestä vankilaan. Aloin epäilemään, että sarja ei ehkä tiedä mihin se on menossa – tai mikä pahempaa, ei tiedä kuinka oikeaan lopputulokseen päästään.

Päätin odottaa sarjan loppuun ennen kun teen mitään johtopäätöksiä.

Päätösjaksossa kaikki kristallisoitui. Tämä ensimmäinen tuotantokausi oli Cassianin matka osaksi kapinaliikettä. Hän oli aluksi varas, joka kulki omaa polkuaan – hän oli todellinen kapinallinen ilman tarkoitusta. Kaikilla tapahtumilla ei tarvitse olla selkeää syy-seuraus-suhdetta. Cassian voi joutua vankilaan täysin kohtalonoikusta olemalla väärässä paikassa pakosalla väärään aikaan. Cassian yritti päästä kuin koira veräjästä, mutta sen sijaan hän joutui ojasta allikkoon naamatusten tekojensa seurausten kanssa.

Syyt ja seuraukset väreilevät ja tuntuvat tarinassa. Tuomarin eteen päästyään Cassian ymmärtää Aldhanin ryöstön seuraukset: imperiumi kiristää otetaan kansalaisistaan (vai alamaisistaan?), joten rangaistukset muuttuivat ankarimmaksi. Teoilla on seuraksensa, mutta Cassianin vangitsemisen taustalla oli huono tuuri.

Sarjassa nähtyjen neljän tarinakaaren kautta muodostuu kuva vankiloista, jotka kaikki eivät ole fyysisiä vankiloita. Mon Mothma on omien valintojensa vankilassa. Luthen on uhrannut oman mielenrauhansa kapinan hyväksi. Cassian on oman uskonsa vankilassa, että rahalla ja hyvällä tuurilla hän olisi vapaa kaikesta, jopa imperiumin otteesta. 

Tarinoiden kautta Cassian joutuu kuitenkin kohtaamaan erilaisia ihmisiä ja heidän tarinoitaan, joista heijastuvat imperiumin byrokratian kylmyys ja välinpitämättömyys. Kerta toisensa jälkeen Cassian joutuu tarttumaan toimeen, jotta häntä ei nielaistaisi elävänä. Cassianille – ja meille – monet sivuhahmojen kasvot ovat täysin tuntemattomia, mutta hän myös pääsee itse todistamaan, mitä imperiumi on saavuttanut.

Kuten Maarva mainitsee omassa hautajaispuheessaan: me emme välitä, niin kauan kuin meillä on toisemme, omat läheisemme. Heräämme vasta, kun imperiumin harjoittama epäoikeudenmukaisuus osuu omaan lähipiiriin – mutta silloin voi olla jo liian myöhäistä. Jos välitämme itsestämme ja omista perheistämme, meidän pitäisi myös välittää tuntemattomista ihmisistä. Kuolleiden on tietysti helppo neuvoa eläviä, mutta toisaalta sitähän me teemme jatkuvasti. Inspiroidumme sanoista, jotka on sanottu jo kauan aikaa sitten jonkun kuolleen henkilön toimesta. Tämä on upea monologi, joka kiteyttää koko sarjan olemassaolon (ja toinen lähes yhtä puistattava monologi oli varattu Stellan Skarsgårdille).

Cassian päättää kaiken tämän päätteeksi ottaa ohjat käsiinsä ja tarjoaa itsensä Luthenille ilman tausta-ajatuksia tai pelejä.

Loppuyhteenveto

Sarjan luoja ja tarinasta vetovastuussa oleva Tony Gilroy osoitti yhdessä veljensä Dan Gilroyn ja House of Cardsia luotsanneen Beau Willimonin kanssa todeksi asian, johon en itse enää uskaltanut uskoa. He osoittivat, että olisi mahdollista luoda ja kirjoittaa mielenkiintoinen ja temaattisesti puhutteleva sarja, joka esittelee tarinassaan täysin uusia puolia Tähtien sota -universumista. Gilroy on sanonut haastatteluissa, että hän halusi kannustaa tuotannossa mukana olleita henkilöitä unohtamaan ihailun Tähtien sotaa kohtaan.

Ehkä joskus on hyvä jättää liiallinen mytologisointi ja kumartelu fanien suuntaan pois. Fanien palvelemisen poissulkeminen ei kuitenkaan tarkoita, etteikö tarina voisi olla mielenkiintoinen ja jännittävä. Päinvastoin liiallinen hyysääminen ja painottuminen katsojien mielipiteisiin tuttujen kasvojen suhteen voi rampauttaa tarinan heti alkuunsa. The Book of Boba Fett ei osannut päättää, mitä tarinaa se yritti kertoa fanien rakastamasta vanhasta palkkionmetsästäjästä, joten sarjan keskivaiheilla siitä muodostui Mandalorian 2.5. 

Gilroyt tiesivät tasan tarkkaan, mitä he haluavat sarjalla tehdä. En malta odottaa, mitä toinen tuotantokausi tuo tullessaan.

Täysin yllättäen Andorista tuli minulle sarja, joka toimii jatkossa omana mittapuunani sille, mihin tv-sarjat voivat parhaimmillaan yltää – enkä puhu nyt pelkästään Tähtien sodasta.

Ville Vuorio
LeffaHamsteri

Lisää luettavaa