Ei ole kysymystäkään, etteikö 11 Oscarin ehdokas ja neljästi palkittu Clint Eastwood olisi yksi Hollywoodin kaikkien aikojen parhaista ja ikonisimmista elokuvantekijöistä. Näyttelijänä aloittanut Eastwood siirtyi myöhemmin ohjaamaan, tuottamaan, käsikirjoittamaan ja jopa säveltämään omia elokuviaan.
Länkkärikausi päättyi menestyksekkääseen Armoton -elokuvaan vuodelta 1992, mutta 2000-luku näytti lopullisesti kuinka kypsä Eastwood elokuvaformaatin renessanssitaiteilijana oikeastaan on: Menneisyyden ote, Million Dollar Baby, Kirjeitä Iwo Jimalta, Gran Torino, American Sniper ja Sully – Uroteko Hudson-joella…
Kaikki edellä mainitut elokuvat julkaistiin 13 vuoden sisällä ja ne ovat vain jäävuoren huippu niiltä vuosilta: Eastwoodilta tuli myös kuusi muuta isoa elokuvaa vuosina 2003-2016, joiden taso ei yltänyt ehkä aivan niin korkealle kuin luettelemani elokuvat. Meditaatiota vuosikymmeniä harjoittanut Eastwood on siis edelleen terävä ja kaikkea muuta kuin pelkkä Blondie tai Likainen Harry.
Minä ja moni muu, kuten esimerkiksi Joonatan Porras ansiokkaassa Elokuvan taikaa -blogissaan, ovat ihmetelleet kuinka on mahdollista, että niin moni elokuva-arvostelija tai katsoja tyytyy hämmästelemään mitä Eastwoodin uusimmassa elokuvassa sanotaan, sen sijaan että arvosteltaisiin mitä elokuva haluaa sanoa.
Kysehän on tietenkin siitä, kuinka Eastwoodin hahmo heittää uusimmassa The Mule -elokuvassaan jatkuvasti tarpeettomia rasistisia solvauksia. The Mulen päähenkilöä Earl Stonea on verrattu paljon mestarillisen Gran Torinon Walt Kowalskiin, jotka molemmat ovat vanhoja Korean sodan veteraaneja, omapäisiä (ja hieman kusipäisiä), rasistisia solvauksia viljeleviä hahmoja.
Sillä erotuksella, että Gran Torinossa kaikki oli toki perusteltua elokuvan aiheen ja teemojen vuoksi, mutta mikä peruste Eastwoodilla on ollut The Mulen tapauksessa?
Laiskimmat ajattelijat ovatkin todenneet, että 88-vuotias pappa on menettänyt viimeisenkin järjen hivenensä (muistatteko kuinka hän puhui tyhjälle tuolille (= Obamalle) Republikaanien tilaisuudessa muutama vuosi sitten?!), taistellen oikeudesta sanoa mitä sylki suuhun tuo ja samalla ihannoida aseita ja väkivaltaa.
Eastwoodia tarkemmin seuranneet tietävät, ettei kyse tietenkään ole siitä. Eastwood on ollut republikaani, mutta kuuluu nykyisin liberaalimpaan Libertarian -puolueeseen. Hän ei koskaan ole ihannoinut sotaa, ja huomautti American Sniperinkin olevan ”sodanvastaisin elokuva jonka tiedän”. Eastwood on myös asesäätelyiden puolesta, kuten hän Larry Kingille vuonna 1995 sanoi: ”Miksi kukaan tarvitsisi tai haluaisi hyökkäysasetta?”
Gran Torino ei ole Eastwoodin elokuvista ainoa, jossa hän osoittaa olevansa ihmisten ja ihmisyyden puolella. Mikä on siis perusteena The Mulen tahattomille solvauksille, jotka elokuvassa välittömästi korjataan rasismin kohteeksi joutuneiden hahmojen puolesta? Tärkeimpänä kohtaus, jossa Eastwoodin Earl Stone pysähtyy kiellosta huolimatta auttamaan tienposkeen jäänyttä nuorta paria, joiden autosta on puhjennut rengas.
Muistinvaraisesti keskustelu meni jotenkin niin, että hymyssä suin tämä noin 90-vuotias, hymyilevä mies tokaisee, ettei olisi joku päivä takaperin vielä uskonut auttavansa ”teitä n******itä”. Pariskunta hiljenee ja kohteliaasti toteaa miehelle, että toivovat ettei loukkaavaa termiä käytettäisi. Eastwood tekee saman elokuvassa ainakin vielä kaksi kertaa, tölväisten toisella kerralla aasialaisia ja toisella latinoita.
Moni katsoja paheksuu, eikä keksi tälle perustetta. Kaikki noiden omaankin korvaani pahasti rasahtavat rasistiset termit ovat huomautus siitä, etteivät kaikki pysy ajan termistöjen perässä, ja ettei se ole pahuutta. Jos se on tiettyjen termien kanssa hankalaa meillä nuoremmillakin, niin kuinka vaikeaa se on 80-vuotiaalle vanhukselle, joka eli jopa rotuerottelujen aikana?
Maailma muuttuu, mikä on melkeinpä yksinomaan hyvä asia, mutta vauhti on lähes yhtä nopeaa kuin teknologian uudistuminen. Ja koska muutosta halutaan nopeasti, on hyväksyttävä, etteivät kaikki ehdi muuttaa omaa maailmaansa suotavan nopeasti. Kuinka henkilö, joka ei esimerkiksi seuraa päivän polttavia keskusteluja kovin intensiivisesti, pysyy aallonharjalla mukana? Tällainen henkilö päätetään usein tuomita, asiasta valistamisen sijaan.
Muutos on kuin laihduttaminen, jos se tapahtuu liian nopeasti, kilot todennäköisesti tulevat takaisin. Mutta jos muutos on hidasta, se voi olla myös pysyvää. Earl Stone tekee virheen elokuvassa ainakin kolmesti. Hänelle huomautetaan virheistään ja elämä jatkuu ilman sen suurempia ongelmia. Mitä nyt vähän toimitaan huumerkuriirina pitkin Yhdysvaltoja, mutta se nyt on toinen juttu.
Eastwood osoittaa elokuvassa lukuisilla muilla tavoilla, ettei Earl Stone ole rasisti, mutta sitä ei olla osattu (tai haluttu) lukea. Stonella on meksikolaisia tuttavia, häntä viehättävät erilaiset naiset laidasta laitaan, samalla kun hän toimii elokuvan aikana varmaan kaikkien mahdollisten eri kansalaisuuksien kanssa, suhtautuen aina tapaamiinsa ihmisiin ystävällisesti ja kunnioituksella. Ja se on mielestäni yksi Eastwoodin ja The Mulen tärkeimmistä oppitunneista: kunnioita toista ihmistä.
Sen lisäksi, että mikäli haluat ryhtyä huumekuriiriksi, niin kannattaa ehkä harkita vielä toisen kerran.
Jesse Raatikainen
Kirjoittaja ei ole huumekuriiri, vaan Episodin vakituinen avustaja. Seuraa Twitterissä @jjraatikainen.
