Orkesterin edessä

GENRE ENSI-ILTA 07.02.2020 TÄHDET

Kiinnostava kurkistus kolmen nuoren kapellimestarin tiehen kohti täysveristä ammattilaisuutta Sibelius-Akatemian taitavien opettajien huomassa.

Pieni Suomi tunnetaan maailmalla entisaikojen yleisurheilu- ja hiihtotähdistään sekä jatkuvasta jalkapallon ja jääkiekon maalivahtien tuotannostaan. Mutta niin myös kapellimestareistaan, jotka ovat valloittaneet maailman konserttilavoja 1800-luvulta lähtien Robert Kajanus (1856–1933) etunenässään.

Suomalaisia huippukapellimestareiden nimiä voisi luetella lähes maailman tappiin saakka, ja jatkumo ei ole suinkaan pysähtynyt mihinkään, toisin kuin on käynyt esimerkiksi kestävyysjuoksijoiden olympiavoittajien suhteen. Yhtenä syynä tälle voi pitää Jorma Panulan vuonna 1973 käynnistämää Sibelius-Akatemian orkesterinjohdon koulutusohjelmaa, joka synnytti nk. suomalaisen kapellimestari-ihmeen. Hänen oppilaansa ovat kiertäneet johtamassa maailmalla merkittäviä orkestereita.

Samoilla jalanjäljillä olevia nuoria toivoja seuraa Orkesterin edessä -dokumenttielokuva. Tarina seuraa kolmea kapellimestariopiskelijaa kolmen vuoden ajan niin koulunpenkillä, konserteissa ja hieman myös vapaa-ajallakin. Klassisen musiikin maailma on hyvin kansainvälinen ja Sibelius-Akatemian maine on hyvä, joten sen opiskelijatkin ovat maapallon eri kolkista. Seuraamme suomalaista Emilia Hovingia, taiwanilaista I-Han Futa sekä ranskalaista James Kahanea.

Suurimmaksi osaksi tapahtumapaikkana on Helsingin Musiikkitalo, jossa akatemialla on opetustiloja. Mutta tärkein vaikutin on, että siellä johdettavat orkesterit harjoittelevat. Sibelius-Akatemian orkesterinjohdon ohjelmaan kuuluu jopa kaksi viikoittaista opettelumahdollisuutta kokonaisen sinfoniaorkesterin kanssa. Tällaista ei juuri muiden taideyliopistojen vastaavissa opetusohjelmissa ole.

Kapellimestarikokelaat saavat hyvin yksityiskohtaista opetusta suoraan alan huipuilta. Kuvausjakson aikana orkesterinjohdon professorina toimi Atso Almila. Myös Hannu Lintu ja Susanna Mälkki ammentavat oppejaan elokuvassa. He opettavat, millaista orkesterin johtaminen omalla persoonallaan kuuluu olla – ei vain puikolla tahdinlyömistä, mihin monikin pystyisi.

Kuvausjakson aikana näemme minkälaista opiskelu on, minkälaisia nämä nuoret persoonina ovat ja kuinka he kasvavat kohti ammattilaisuutta. Jopa niin, että oppivat kyseenalaistamaan opetusta eräänlaista isänmurhaa valmistellen, taiteellisessa mielessä siis. Se onkin tärkeä vaihe taiteilijaksi kasvamisessa.

Anna-Karin Grönroos on ohjannut kiinnostavan dokumentin niin sanotusti kulissien taakse. Usein kapellimestarista näkee vain, kuinka hän marssii korokkeelleen orkesterin eteen ja hetken kuluttua huitoo menemään käsillään valkoinen tahtipuikko toisessa kädessään. Mutta kuten usein, pintaa syvemmällä totuus on monimutkaisempi, ja juuri tuota Grönroos ensimmäisellä pitkällä teatterilevitystyöllään meille valottaa. Elokuva on sinänsä tyypillinen seurantadokumentti, mutta se on kiinnostavasti koottu. Tarina kattaa jopa kolme vuotta, jotka on hyvin mahdutettu reiluun tuntiin ilman, että se tuntuisi liian hätäiseltä, välttäen silti turhan joutokäynnin.