Ohjaaja on haukannut ison palan mutta selviytyy siitä.

Onnistunut jälleennäkeminen ei tuo zombitoimintakomediaan mitään uutta, mutta toisaalta miksi korjata jotain mikä ei ole rikki.

Harvinaisen onnistuneen muttei täydellisen jatko-osan parasta antia ovat uskomattoman taitavat näyttelijät, ja se tuo tarinan koskettavaan päätökseensä. Elokuva saattaa jopa onnistua puristamaan katsojasta pari ansaittua kyyneltä.

Muutamasta tehoa vähentävästä kauneusvirheestä kärsivä verilöyly on virkistävän raikas ja toimiva yhdistelmä kauhua ja komediaa.

Kun indiemaestron zombiparodia on hyvä, se on todella hyvä. Kun se on huono, se on raivostuttava.

Scary Stories to Tell in the Dark on perinteinen kauhukertomus, joka ei tuo maailmaan mitään uutta, mutta on silti kohtuullisen toimiva ja viihdyttävä. Elokuva toimisi erityisen hyvin varhaisteinin ensikosketuksena kauhuelokuviin.

Hölmö eläinkauhu on yksi viime aikojen tehokkaimpia pelotteluleffoja, joka pakkaa tiiviiseen kestoonsa kaikki lajityypin elementit tehokkaasti ja mukaansatempaavasti.

Hauska, verinen ja hyvin tehty uudelleenkäynnistys on aina positiivinen asia. Child’s Play onnistuu siinä lähestulkoon erinomaisesti.

Folkkikauhun uusi mestariteos vaatii katsojaltaan paljon, mutta antaa takaisin sitäkin enemmän. Maaginen elokuva kertoo juhannuksen vieton vaaroista ja syrjäkylien elämästä.

Veretön ja hölmö Kirottuversumin uusin tulokas on sympaattinen pelottelu, joka naurattaa myös tarkoituksella ja onnistuu jopa rakentamaan tunnelmallisia kohtauksia.

Suomalaisresursseinkin tehty irkkukauhu panostaa säikyttelyjen sijaan tunnelmaan, mutta ei ihan kanna loppuun asti.

Kaikkien elokuvan tekemiseen osallistuneiden – näyttelijöiden, ohjaajan ja studion – uran heikoin tekele.

Keinotekoisesti osaksi Kirottu-universumia tungettu perhekauhu turvautuu äkkisäikytyksiin tunnelman rakentamisen sijaan – eivätkä nekään pelota ennakoitavuudessaan. Jos on nähnyt Itkevän naisen kirouksen trailerin, on nähnyt elokuvan kiinnostavimman hetken.