Yllättävän monisyinen ja kohkaamaton elokuva pariskunnan adoptioaikeista yllättää positiivisesti, vaikka hiottavaa silti jää. Jopa aina kivikasvoinen Mark Wahlberg istuu rooliinsa.

Kekseliään kauhukomedian puuromainen jatko-osa korvaa kauhun huuhaa-tieteellä ja hauskuuden saippuaoopperalla.

Muutaman hapuilevan yrityksen jälkeen Kreikan oudon aallon Yorgos Lanthimos ottaa ensimmäiset kunnon askeleensa A-listalle, todennäköisesti pysyäkseen.

Liian kauan odotetussa jatko-osassa yhdistyvät ongelmat, joita syntyy kun asioita ajatellaan liikaa mutta ei koskaan loppuun asti.

Pikkusievä ja pikkuporvallisen asenteellinen ja tylsä ranskalainen komedia itsekeskeisestä ja seksistisestä, vammaisen naisen kohtaavasta liikemiehestä on ankeaa katsottavaa.

Vuosikymmenten takaiselta tuntuva, kaikkein kuluneimpia polkuja kulkeva romanttinen komedia onnistuu hukkaamaan kaikki hyvät mahdollisuutensa hauskuuttamiseen tai koskettamiseen.

Kiinnostavista teemoista saadaan irti vain myötähäpeää.

Ei yhtä shokeeraava kuin The Greasy Strangler mutta sitäkin oudompi komedia, joka ei naurata. Aubrey Plaza heittäytyy rooliinsa ihailtavalla vakaumuksella, mutta elokuva on liian pitkä ja tylsä.

Tuntuu kuin elokuvanteko olisi ollut tekosyy viettää kosteahko kesäloma idyllisessä miljöössä, mutta onneksi hauskaa riittää katsojallekin.

Kolmas eläviä näyttelijöitä ja tietokonehahmoja yhdistävä saksalaiselokuva ruotsalaisista lastenkirjoista tarjoaa jälleen tuttua hupailua hauskassa mielikuvitusmaailmassa.

Tunnistettavien ja samastuttavien stereotypioiden varaan rakentava elokuva ei uskalla mennä tarpeeksi pitkälle katsauksessaan nyky-Suomesta, mutta voittaa sympaattisuudellaan.

Kaiken kaikkiaan hyvä kokonaisuus, jossa on yksinkertainen mutta toimiva juoni sekä huolellisen tarkka animointi.

Gabriela Pichlerin toisella ohjaamalla kokopitkällä elokuvalla on hetkensä.