Ahdistava kurkistus suomalaisten naisten arkielämään, josta paljastuu yhteiskuntarakenteista
kumpuavaa eriarvoisuutta. Tämänkö muka pitäisi olla hauskaa?

Cate Blanchett on jälleen kerran mainiossa vireessä maailmalle ja muille ihmisille selkänsä kääntäneenä arkkitehtinä, mutta Richard Linklaterin elokuvaksi sinänsä tyylikäs Bernadette tuntuu yllättävän tavalliselta ja normaalilta.

Etupäässä härskiydellä mainostettu pienten koululaisten kasvutarina on myös yllättävän lämmin ja sympaattinen komedia, jota kolme nuorta pääosanesittäjää kannattelee upeasti.

Muutamasta tehoa vähentävästä kauneusvirheestä kärsivä verilöyly on virkistävän raikas ja toimiva yhdistelmä kauhua ja komediaa.

Kun indiemaestron zombiparodia on hyvä, se on todella hyvä. Kun se on huono, se on raivostuttava.

Aikaisemman osan toimivat osuudet roskiin heittävä animaatio on pelkkää hukattua potentiaalia.

Olipa kerran b-leffojen tähti, stuntmies ja joukko häiriintyneitä hippejä… kas siinä kunnon sadun ainekset.

Showbisneksen kulisseihin sijoittuva naisenergialla pyörivä elokuva sisällyttää poliittista kannanottoa älykkäästi komedian aineksiksi.

Yli-ikäiset huutosakkitytöt joutuvat kamppailemaan monia ulkoisia ja sisäisiä esteitä vastaan, mutta konseptin potentiaali toteutuu harvakseltaan.

Hauska, verinen ja hyvin tehty uudelleenkäynnistys on aina positiivinen asia. Child’s Play onnistuu siinä lähestulkoon erinomaisesti.

Ajankohtaisella asialla ratsastava komedia sortuu stereotypioihin ja huonoihin vitseihinsä. Remake, joka ei ole remake.

Loistava musiikki sekä ison kaliiberin käsikirjoittaja ja ohjaaja saavat heppoisasta Mitä jos -ideasta aikaiseksi sisältöään suuremmalta tuntuvan hömpän.

Jatko-osa on viihdyttävä mutta hurja pudotus erinomaisesta ykkösosasta. Maxin ja kavereiden seikkailut ovat edelleen hauskaa katsottavaa, mutta potentiaalia olisi ollut parempaan.