VAROITUS! Arvostelussa kerrotaan elokuvan pahiksen nimi. Jos et ole lukenut sarjakuvia tai haluat katsoa elokuvan tietämättä yhtään mitään, niin tervetuloa takaisin katselun jälkeen.

Loistava musiikki sekä ison kaliiberin käsikirjoittaja ja ohjaaja saavat heppoisasta Mitä jos -ideasta aikaiseksi sisältöään suuremmalta tuntuvan hömpän.

Veretön ja hölmö Kirottuversumin uusin tulokas on sympaattinen pelottelu, joka naurattaa myös tarkoituksella ja onnistuu jopa rakentamaan tunnelmallisia kohtauksia.

Jatko-osa on viihdyttävä mutta hurja pudotus erinomaisesta ykkösosasta. Maxin ja kavereiden seikkailut ovat edelleen hauskaa katsottavaa, mutta potentiaalia olisi ollut parempaan.

Kaikkien aikaisempien Men in Black -elokuvien perusasetelmat, hahmot ja juonikuviot kopioiva uudelleenkäynnistys ei onnistu millään tasolla.

Suomalaisresursseinkin tehty irkkukauhu panostaa säikyttelyjen sijaan tunnelmaan, mutta ei ihan kanna loppuun asti.

Australialaisanimaatio ei ehkä ole yhtä hienostunut ja viilattu kuin amerikkalaisserkkunsa, mutta se onnistuu hyödyntämään eksoottista alkuperäänsä.

Ilmeisesti joitakin tarinoita ei ole tarkoitettu kerrottavaksi onnistuneesti muussa mediassa. X-Men-sarjakuvien Pimeä Feeniks -klassikko lienee yksi niistä. Vain päällisin puolin nimensä mukaista sarjakuvaklassikkoa mukaileva filmatisointi tuhlaa hienon tarinan ja hyvät hahmot oudon väsyneeseen nahisteluun.

Pääosanesittäjien kiistaton kemia ja älykästä navanalaisuuksiin yhdistävä huumori tekevät Long Shotista yhden parhaista romanttisista komedioista aikoihin.

Pienestä ajatuksenpoikasesta puolipitkäksi teatterielokuvaksi lavennettu oppilastyö on jäänyt raakileeksi, ja sen tuominen kilpailemaan muun teatteriohjelmiston rinnalle on karhunpalvelus opintiensä vielä alkuvaiheessa olevalle tekijälle.