Etsi
Heinähattu ja Vilttitossu onnistuvat vakuuttamaan kohdeyleisönsä – eivätkä luultavasti nukuta kaikkia vanhempiakaan.
Täydellinen katastrofi on vältetty, vaikkei a-listan tähdittämällä ja jättimäisellä hintalapulla varustettu fantasiaspektaakkeli kyllä erityisen hyvin onnistukaan.
Hunajaista ja psykologista melodraamaa japanilaisohjaajalta ja kahdelta ranskalaisveteraanilta.
Eihän se edes tunnu missään, joten Oscar-tyrkyksi tämä on melko epäonnistunut teos.
Kiusallisen mahlamainen laulu- ja tanssielokuva onnistuu aiheuttamaan suunnatonta myötähäpeää.
Erilainen Tee se itse -jouludokumentti tuo hyvää mieltä kaikesta kurjuudesta huolimatta.
Raskas mutta sitäkin tärkeämpi elokuva kertoo nuorista, jotka jäävät täysin sosiaalisen tukiverkon ulkopuolelle.
Kliseinen halpiskauhuleffa viihdyttää huonoudellaan ja pöljällä tarinallaan.
Ällöttävän huvittava tositarina idioottimaisesta sarjamurhaajasta, joka murhasi naisia 1970-luvun Hampurissa.
Pojat on poikii ja autotkin tehtiin ennen teräksestä ja kolareissa kuolleista kuskeista.