Hyvät teot eivät jää rankaisematta, eikä yhdenkään Farhadin elokuvan pidä jäädä vaille huomiota.

A Star Is Born -tyyppisen julkkissuhteen romanttisesta toksiseksi kääntävä musikaali ei varmaan ole kaikkien makuun, mutta musikaalien ja persoonallisen elokuvan ystäville – ja erityisesti Sparks-faneille – se on herkkua.

Konkurssin partaalla tasapainotteleva ruusutarhuri löytää kadonneen luovuutensa kolmen työkuntoutujan ansiosta.

Sing 2 on edeltäjäänsä huonompi elokuva, mutta Buster Moon ja kumppanit varmasti viihdyttävät lapsia ja lapsenmielisiä tyydyttävästi.

Yksi vuoden parhaista elokuvista on terävää uskontokritiikkiä, arvoituksellinen ja kaunis.

Monisukupolvisen perheen välit venyvät ja paukkuvat alkuun koskettavasti ja hauskastikin, mutta lopulta uhataan eksyä tekijän omien traumojen vatvomisen suohon.

Geneerisen koheltavan euroanimaation plussiksi jäävät alun erilainen lähtökohta sekä toteutuksen paikoittainen kömpelyys, joka tuo tuotantoon edes jonkinlaista omaperäisyyttä.

Monia palkintoja ja ehdokkuuksia jo kerännyt suomalais-somalialainen elokuva löytää kauneutta karuudestakin.

Totuus on totta totisesti joskus tarua uskomattomampaa.

Hurmaava ja lämminhenkinen draama kuuron perheen ainoasta kuulevasta tyttärestä, joka haluaa tavoitella omaa unelmaansa. Emilia Jonesin roolisuoritus on elokuvan parasta antia, vaikka Coda ei olekaan kovin muistettava tapaus.