Etsi
Elokuvan ensi-ilta lähestyy uhkaavasti.
Liilaan luottava pyörätuolipahis on vanhentunut tyylikkäästi.
Esitti useampaa hahmoa kuin elokuvan näyttelijät.
Rakkaan vasaran menetys tuntuu raskaalta.
Seikkailevat puutarhatontut ovat palanneet.
Tänään nähdään televisiossa Woody Allenin ohjaama ja käsikirjoittama To Rome With Love vuodelta 2012.
We've got it – Viaplayssa on valtavasti viihdettä: Hollywood-elokuvia, kansainvälisiä huippusarjoja, dokumentteja, kotimaista sisältöä, lastenohjelmia ja pohjoismaisia suosikkisarjoja.
Ahdistelupaljastukset eivät näytä loppuvan.
Tänään nähdään televisiossa Terminator 2: Tuomion päivä vuodelta 1991.
Päivittäiset ahdisteluväitteet Hollywoodin silmäätekevistä jatkuvat.
Ikävää taustatietoa tähtinäyttelijästä.
LAPD tutkii Hollywoodin pedofiliarinkiä.
Ohjaaja julkaissut vastaavia aiemminkin.
Universal haluaisi tuoda klassikkohirviönsä valkokankaille. Tom Cruisen ja Sofia Boutellan tähdittämä The Mummy kuitenkin floppasi.