Ohjaaja Taika Waititi esitti jopa neljää hahmoa Thor: Ragnarökissä

Esitti useampaa hahmoa kuin elokuvan näyttelijät.

9.11.2017 12:24

Thor: Ragnarökin ohjaaja Taika Waititi teki myös näyttelijän hommia elokuvassa. Monet tunnistivat hänen äänensä lempeänä kivihirviö Korgina (kuvassa), mutta nyt on paljastettu, että hän esitti jopa kolmea muuta hahmoa! Waititi kertoi, mistä muista rooleista hänet voi bongata.

– Olen erään Haju-nimisen kolmipäisen avaruusolennon pää. Olen oikeanpuoleinen pää. Esitin myös Surtur-olennon liikkeet, Waititi kertoi Empiren haastattelussa.

Vaikka Waititi esitti demonisen Surturin liikkeet, hahmon esittämisestä sai kunnian sen ääninäyttelijä Clancy Brown. Neljäs hahmo on itse vihreä jätti Hulk, jota Waititi esitti, kun elokuvaa varten tehtiin pieniä lisäkuvauksia, eikä Hulkia näyttelevä Mark Ruffalo ollut paikalla. Kaikki hänen esittämänsä hahmot toteutettiin motion capture -tekniikalla, joten hänen naamaansa ei ole nähtävissä elokuvassa ilman tietokone-efektejä.

Lisää luettavaa

Aiheeseen liittyviä elokuvia